Olin taas lapsettomuusklinikalla. Arvioimme jälleen, koska pääsisimme aloittamaan kauan odotetun ivf-hoidon. Ja jälleen lääkäri kysyy ultratessa:Niin, olitko siis sumuttanut Synarelaa molempiin sieraimiin? Ja kaksi kertaa päivässä? Kyllä. Kyllä. Kohdun limakalvo oli jälleen paksu ja johtofollikkeli näkyvissä. Purskahdin itkuun jo tutkimuspöydällä. Tämä ei voi olla totta. Lääkäri sanoi, että voisin puhua psykiatrsien sairaanhoitajan kanssa, jos hoidot käyvät minulle liian raskaaksi. Selitin, että ei nämä hoidot käy raskaaksi, vaan tämä koko tilanne. Kuollut lapsi. Jatkuva kokemus epäonnistumisesta. Miksei tämä keho voi toimia? Miksei mikään voi onnistua?
Lääkäri päätyi muuttamaan hoitosuunnitelmaa. Jostain syystä kehoni ei totellut pitkän kaavan vaatimaa hormonitoiminnan alasajoa, joten seuraavaksi hoitoihin päätettiin lähteä lyhyellä kaavalla. Kahden kuukauden sisään aloittaisin kolmannet kuukautiset Primolut valmisteella. Pelkäsin valtavasti lyhyttä kaavaa, jos sen tukoksena olisikin heikkoja alkioita. Tai jos punktio osuisi viikonlopulle. Lannistuneena menin jälleen apteekkiin ostamaan jälleen uudet hormonivalmisteet.
Näiden Primolut-kuukautisen jälkeen menin jälleen klinikalle. Minula oli vahvoja tuntemuksia siitä, että oma hormonitoiminta oisi taas sekaisin ja hoitoihin ei päästäisi. Mutta mitä ihmettä! Lääkäri sanoi, että kaikki näytti olevan hyvin ja pääsisin pistämään. Pistospäiviä tulisi 10-12,jonka jälkeen olisi punktio. Olin jälleen toivoa täynnä. Voisin olla ensi kuussa jo raskaana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti