Me mietimme rakkaan Rauhan hautakiveä pitkään. Mietimme värejä, muotoja, materiaaleja ja vaiheilimme todella paljon, että mikä olisi ainutlaatuiselle tyttärellemme sopiva muistomerkki. Millainen olisi viimeinen asia, jonka hänen vuokseen tekisimme. Ehkä juuri tämän lopullisuuden vuoksi päätöksenteko oli vaikeaa. Mietimme vanhaa takorautaristiä, mutta sellaista ei löytynyt. Mietimme kiveä meidän omasta pihastamme, mutta sielläkään ei ollut sopivaa. Mietimme lasista kiveä. Kiveä metsästä. Kiveä mökiltä. Miehen tekemää muistomerkkiä.
Viime keväänä näin yhdellä hautausmaalla pienen, lähes valkoisesta kivestä tehdyn ristin muotoisen hautakiven. Hauta oli vuosikymmeniä vanha, pienen pojan hauta. Tämän pienen pojan haudasta saimme idean, että ristinmuotoisessa hautakivessä yhdistyy sekä kaunis muoto, mutta muistomerkki voi olla kuitenkin vaalea. Minulla oli alusta asti olo, että haluaisin Rauhan kiven olevan vaalea, valkoinen. Löysinkin hautakiviliikkeen, joka toimittaa hyvin vaalean harmaita hautakiviä, joten saimme vihdoin tilattua Rauhalle kiven.
Kiven toimituksessa kesti muutaman kuukauden ja kun vihdoin tuli viesti, että kivi on asennettu, minua jännitti todella paljon mennä haudalle. Olin odottanut vitivalkoista kiveä, mutta kivi oli hyvin vaalean harmaa, vaaleaa graniittia. Kivi oli todella kaunis, vaikkakin erilainen, mitä olin odottanut. Pienokaisemme Rauha lukee kivessä. Kivessä on myös kullan värinen pronssiperhonen. Nyt pienellämme on kaunis muistomerkki. Kovin surullista on nähdä oman rakkaan nimi kivessä, mutta nyt hauta tuntuu valmiilta. Olen ylpeä meistä, kun saimme Rauhalle vihdoin kiven. Vaikea, mutta tärkeä tehtävä.
