Rakas Rauha.
Vaikka olet niin pieni, olet opettanut minulle enemmän kuin yksikään, opettaja, professori tai asiantuntija.
Olet opettanut minulle kärsivällisyyttä. Sitä, kuinka tärkeää on elää hetki kerrallaan. Kuinka puhdistava voi olla hengityksen aaltoliike.
Olet opettanut minulle sen, että tavallinen arki on tärkeintä. Niin pienet asiat riittävät ja vähä tekee lopulta onnelliseksi.
Olet opettanut sen, että omiin unelmiin täytyy uskoa. Unelmat voivat toteutua, kun antaa niille mahdollisuuden. Ettei pelkää, vaan yrittää sittenkin.
Opin sinulta, että kauniita sanoja ei kannata säästellä. Sinulta saatu hyvyys jatkaa matkaa minun kauniiden sanojeni kautta.
Ennen kaikkea opetit, että synkimmänkin pimeyden reunlla on valo. Opetit, miten tärkeää on rakastaa. Opetit elämästä minulle enemmän kuin kukaan muu, vaikka omasi oli niin kovin lyhyt.
Onnea rakas pieni. Lintuseni.
perjantai 8. maaliskuuta 2019
maanantai 4. maaliskuuta 2019
Laskettuaika
Tänään on Rauhan laskettuaika. Lähtölaskenta suruviikkoihin alkoi jälleen esikoisen syntympäivästä Hyvin valitettavasti lähtölaskenta oli erilainen. Samoihin aikoihin läheltä yksi tuore äiti, yksi tuore isä joutuivat hyvästelemään oman pienen ihmeensä. Samoihin aikoihin, kun minä puhalsin ilmapalloja esikoisen juhliin, toinen perhe joutui aloittamaan askeleet ikuisen ikävän tiellä.
Yllätyin, miten tarkasti keho muistaa. Paiskauduin taas keskelle omaa kauhuani, hätään ja suruani. Lamaannuin samoin kuin silloin lähes kolme vuotta sitten. Kädet tunsivat vauvan painon. Hakeutuivat kannattelemaan ilmaa, tyhjää sylissä. Kipu tuntui käsivarsissa, sykkivänä, kaiken voiman vievänä. En jaksanut nostaa kättäni. Se tuntui turhalta. Henkeä ahdistaa. Sydämen rytmi poukkoilee, lyöntejä jää väliin. Aivan kuin silloin, kun tuntui, että sydämeni todella särkyi palasiksi.
Toivon perheelle voimia. Toivon luottoa siihen, että aika auttaa. Aika kuluu, vaikka nyt se tuntuu pysähtyneen. Oman rakkaan kanssa vietetty aika ei unohdu, suru hioutuu kylläkin helpommin kannettavaksi. Nyt on tärkeää rakastaa. Itkeä. Halata ihmisiä, jotka ovat lähellä.
Yllätyin, miten tarkasti keho muistaa. Paiskauduin taas keskelle omaa kauhuani, hätään ja suruani. Lamaannuin samoin kuin silloin lähes kolme vuotta sitten. Kädet tunsivat vauvan painon. Hakeutuivat kannattelemaan ilmaa, tyhjää sylissä. Kipu tuntui käsivarsissa, sykkivänä, kaiken voiman vievänä. En jaksanut nostaa kättäni. Se tuntui turhalta. Henkeä ahdistaa. Sydämen rytmi poukkoilee, lyöntejä jää väliin. Aivan kuin silloin, kun tuntui, että sydämeni todella särkyi palasiksi.
Toivon perheelle voimia. Toivon luottoa siihen, että aika auttaa. Aika kuluu, vaikka nyt se tuntuu pysähtyneen. Oman rakkaan kanssa vietetty aika ei unohdu, suru hioutuu kylläkin helpommin kannettavaksi. Nyt on tärkeää rakastaa. Itkeä. Halata ihmisiä, jotka ovat lähellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)