kastemekko

Suvussamme on kastemekko, jossa on kastetu äitini sisaruksineen ja kaikki meidät serkukset. Kastemekkoon on kirjailtu siinä kastettujen nimet. Esikoinen oli ensimmäinen uutta sukupolvea, joka kastemekossa on kastettu. Olen säilyttänyt kastemekkoa kotonani, koska sitä ei ole tarvittu esikoisen syntymän jälkeen. Rauha oli määrä kastaa siinä myös.

Nyt mummoni kertoi serrkuni odottavan vauvaa ja serkku haluaisi sen kastemekon oman vauvansa ristiäisiin. En halua antaa sitä. En halua, että joku muu kastetaan siinä, kun Rauhaakaan en saanut siinä kastaa. Sain hysteerisen itkukohtauksen. Olen niin kateellinen ja katkera. Miten kukaan voi jo ennen lapsen syntymää olla niin luottavainen, että kaikki menee hyvin, että pyytää jo kastemekkoa? En enää koskaan voi olla niin luottavainen ja toiveikas. Normaali. Itselleni päälimmäisinä ovat synkät tunteet ja mielikuvat hautajaisista, kun kuulen jonkun odottavan vauvaa.

Rauhan nimeä ei ole kirjailtu kastemekkoon. Haluan, että se kirjaillaan siihen, ennen kuin serkun vauva siinä kastetaan. Jos olisin elänyt samaa elämää silloin, kun vielä odotin Rauhaa, olisin ottanut kastemekon sairaalaan varmuuden vuoksi. Hätäkasetta varten. Hätäkastehan on normaalia meille. Silloin Rauha olisi kastettu siinä. Ei mekkoa olisi voinut pukea Rauhan päälle, koska hän oli kiinni elämää ylläpitävissä laitteissa, mutta mekko olisi ollut siinä hänen päällään. Jos elämä olisi ollut kohtuullinen ja Rauha olisi saanut elää, hänet olisi kastettu siinä mekossa. Rauha on viimeisin sukuun kastettu jäsen. Suku ei juhli hänen syntymäpäiviään, rippijuhliaan tai ylioppilasjuhliaan. Hänen koulukuvansa eivät ole hyllyn reunalla. Mutta aina, kun sukuun syntyy vauva, hänet muistetaan kastemekon vuoksi. Edes silloin hän on muillekin konkreettisesti ollut olemassa. Sen ansaitset, lintuseni.

Hautausmaalla kolmevuotiaan kanssa

Mietimme paljon, miten paljon otamme esikoista Rauhan haudalle mukaan ja millaisia ne tilanteet ovat. Olisiko esikoinen mukanan vain merkkipäivinä ja jouluna? Lopulta tulimme siihen tulokseen, että esikoisen on tärkeä osalistua. Me toteutamme miehen kanssa vanhemmuutta hautausmaalla, miksei esikoinenkin voisi toteuttaa siellä isoveljeyttään?

Olen rohkaissut esikoista tuomaan haudalle omia piirrustuksia, kortteja tai jotain pikkuesineitä. Kerran veimme pihaltamme esikoisen kanssa rattailla haudalle luonnon kiviä hautakukkia reunustamaan. Kerran laitoimme ilmapallot kiinni ristiin.

Usein haudalla käynti on ollut esikoisen kanssa todella huvittavaa. Ensimmäisinä kertoina esikoinen ei oikein muistanut, missä Rauhan hauta on, ja juoksenteli pitkin hautausmaata huudellen: Missä meidän hauta on? Esikoinen on tottunut käymään minun ja ukkinsa harrastuksen vuoksi puhallinorkesterin konsterteissa. Puhallinorkesterilla on usein tummat puvut esiintymisasuina. Kerran esikoinen huusi suureen ääneen hautausmaalla: Kato äiti! Soittokunta! Muutaman rivin päässä oli hautajaiset meneillään.. Usein esikoiselle on myös tullut hautausmaalla pissahätä. Ja minkä sille voi, kun kolmevuotiaalle tulee pissahätä ja hän laittaa housut kinttuihin ja pissaa, no, siihen, missä sattuu olemaan.

Ei esikoinen käy haudalla niin usein kuin minä, eikä tarvitsekaan. Haluan yleensä niillä kerroilla,nkun hän on mukana antaa hänen valita kukat tai tuomaan haudalle kortin tai rakentamaan talvella haudalle lumiukon. Kerran hän sanoi, ettei halua lähteä haudalta pois, kun hänellä on niin ikävä siskoa. On niin surullista, kun hän ei tieedä muunlaista isoveljeyttä, kuin hautausmaaisoveljeyden. Minä saan olla äiti myös elävälle lapselle, hän veli vain kuolleelle sisarukselle. Ehkä osittain siksi haudalla on helpompi käydä yksin. Sydämeni särkyy joka kerta, kun näen hämmennyksen esikoisen kasvoilla haudalla käydessämme. Ne vakavat kasvot ja kirkkaat silmät. Miten voisin pyyhkiä surun niistä pois? Miten voisin auttaa omaa rakasta pientä poikaani ymmärtämään ja hyväksymään, kun en tee sitä itsekään?

sitruunaperhonen

Rauha kuoli 8.3. Kolme viikkoa hänen kuolemansa jälkeen oli ulkoilemassa metsässä. Polulla viereeni lennähti sitruunaperhonen. Se lensi vierelläni jonkun matkaa, kunnes lensi pois. Ajattelin, että se oli Rauha. Hän tuli tervehtimään maaliskuisena päivänä perhosen muodossa, lumen ollessa osittain vielä maassa.

Kerroin miehelle perhosesta. Hän osti minulle Rauhan hautajaisiin korvakorut, joissa on sitruunaperhosen värinen pisara. Hautajaisten jälkeisenä aamuna esikoinen istui aamupalalla keittiön pöydän äärellä. Hän joi kaakaota nallemukista. Yhtäkkiä esikoinen sanoi, että äiti, minä näin perhosen. Kysyin, siellä mukissako, koska muistelin mukin sisällä olevan jonkun kuvan. Esikoinen sanoi, ettei perhonen ollut mukissa, vaan täällä keittiössä. Kysyin, että missä täällä. Esikoinen sanoi, ettei perhonen enää ollut keittiössä. Kysyin, minkä värinen perhonen oli ja esikoinen kertoi perhosen olleen keltainen. Pikkusisko kävi tervehtimässä.

Sitruunaperhosesta on tullut perheemme symboli Rauhalle. Jos olemme jossain perheenä ja sitruunaperhonen lennähtää paikalle, ajattelen, että Rauhakin tuli paikalle. Esikoinen sanoi juuri eilen pukiessaan keltaisia housuja, että nämä ovat Rauhan väriset housut ja hänen mielestään keltainen on Rauhan väri. Niin minunkin mielestäni. Pienen sitruunaperhosen väri. Onhan se tympeää, että ei saa hoitaa vauvaa, vaan saa lohtua sitruunaperhosesta. Mutta minulle on tärkeää saada juuri siitä lohtua. Se on meidän perheemme tapa.

uusia asioita

Kun Rauha kuoli, minulle tuli elämän monella eri osa-alueella tahto tehdä toisin kuin ennen. En saanut hoitaa vauvaa, en saanut sellaista muutosta perheeseemme, jota olin odottanut. Jonkun täytyi muuttua.

Suurimmat muutokset liittyivät ruokaan. Sen vuoksi osittain on myös blogin nimessä sana kokki. Halusin ryhtyä panostamaan laadukkaaseen ruokaan. Rupesin ostamaan lähi-ja luomuruuan tuottajila mahdollisimman paljon kuluttamastamme ruuasta. Rupesin panostamaan kasvisruokaan. Opettelin tekemään leipää itse. Vaaleaa leipää ja ruisleipää juuresta. Leikkasin hiukseni siiliksi (se ei ollut kovin järkevää). Lopetin hiusten värjäämisen. Rupesin käyttämään luonnon kosmetiikkaa ja kemikaalittomia kodin puhdistusaineita. Aloitin joogan. Opettelin vaihtamaan polkupyörän kumin ja ketjut. Ratsastin ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden.

Minusta tuntui tärkeältä panostaa asioihin, joita olin halunnut tehdä, mutten ollut koskaan saanut aikaiseksi. Halusin olla parempi ihminen. Toimia toisin. Halusin tehdä hyvää, kun meille oli tapahtunut niin kamalia asioita. Sisältä minusta tuntui ja tuntuu edelleen kamalalta, mutta ajattelin, että jos teen hyviä asioita, voi sisäinen maisemanikin muuttua. Jos ulkoinen motivaatio muuttuisi sisäiseksi motivaatioksi. Jos tekisin jotain hyvää elämssäni, vahvistaisiko se hyvää, ja oloni rupeaisi tuntumaan paremmalta? Halusin tuoda elämääni jotain hyvää ja mielihyvää tuottavaa. Ajattelin, että Rauha ei haluaisi äidin lopettavan elämää. Ja minä haluisin näyttää Rauhalle kauttani elämää. En halunnut lamaantua joka asiassa, vaikka monessa lamaannuinkin.  Halusin jatkaa elämää.

ensimmäinen päivä kotona

Vuosi sitten tänään kotiuduimme sairaalasta. Meillä ei ollut mukana turvakaukaloa, vaan muovipussi, jossa oli kuvat kuolleesta lapsestamme, sekä paita, joka minulla oli päälläni Rauhan syntyessä.

Koti tuntui paljon tyhjemmältä, kun Rauha ei tullut mukanamme. Vaikkei hän koskaan päässyt kotiin, hän oli mukana mahassani, selvänä merkkinä, että perheeseemme tulee uusi jäsen. Koti tuntui vieraalta ja väärältä. Olemme remontoineet kotiamme vuosia ja mies kiirehti viimeisimpiä remontteja, jotta kaikki olisi valmista vauvaa varten. Mietimme, pitäisikö meidän muuttaa. Muuttaa pois koko kotikaupungistamme. Mutta sitten olisimme eri paikkakunnalla haudan kanssa ja se tuntui vielä haikeammalta ajatukselta, kuin totutella uudelleen kotiimme. Ristiriita tutun ja kotoisan sekä sen hetkisen olotilan välillä tutussa kodissa oli valtava. Olin täynnä häpeää. Miten voisin ikinä jatkas elämääni entisessä ympäristössäni?

Rauhan sänky oli valmiina pedattuna huoneessamme. Olimme pedanneet sen esikoisen kanssa jo aikoja sitten. Kun menimme sairaalaan, sanoin miehelle, että ajattele, että seuraavan kerran, kun käymme kotona nukkumaan, meillä on vauva vieressä. Meillä olikin vain tyhjä sänky ja tyhjä koti ja tyhjä syli. Miten ihminen, joka ei koskaan kotona käynytkään, saa kodin tuntumaan niin tyhjältä ja vieraalta? Siksi kuvasi on esillä. Olet aina täällä, vaikka joudumme elämään ilman sinua.

Vuosi sitten

Vuosi sitten oli uuden ajanlaskuni ensimmäinen aamu. Eilisiltana olimme jättäneet sinut teho-osaston kappeliin laatikkoon ja menneet itse osastolle. Silloin sanottiin, että ensimmäinen vuosi on vaikein ja vuoden päästä on jo helpompaa.

Nyt se vuosi on kulunut. Vietimme eilen ensimmäistä sytymäpäivääsi. Emme menneet arkisiin menoihimme, töihin, kouluun tai päiväkotiin. Rauhoitimme päivän sinulle. Emme voineet antaa sinulle lahjaa, joten annoimme isoveljellesi lahjan isoveljeksi tulon kunniaksi. Teimme sinulle kortin, johon isoveljesi piirsi sinut ja sinulle siivet. Enkelisisko. Veimme haudallesi uuden lyhdyn ja kukkia ja paljon kynttilöitä. Lauloimme sinulle paljon onnea vaan. Toivottavasti kuulit. Teimme sinulle kakun ja puhalsimme yhden kynttilän.

Itkin koko päivän, aamusta iltaan. Olen niin pohjattoman surullinen, että jouduimme viettämään syntymäpäivääsi ilman sinua. Sinun lyhyt, kokonainen elämäsi on koskettanut niin monia ja muuttanut meitä kaikkia.  Kaikki, mitä tähän vuoteen on mahtunut, on jollain lailla liittynyt sinuun. Kaikki teot, muistot ja ajatukset ovat liittyneet sinuun tai sinun kaipuuseesi tai siihen, millainen olisit. Ei vuoteeni ole muuta mahtunut. Onko nyt helpompaa? Ei. Suru on edelleen yhtä suurta, ei se varmaan pienene koskaan. Toimintakykyni se on antanut takaisin, mutta suru on läsnä edelleen yhtä suurena.  On vaikeaa ymmärtää, että tämä ei ollut viimeinen vuosi ilman sinua, vaan ensimmäinen. Ja puutut myös kaikkina tulevina vuosina.

Mukanasi menetimme haaveemme ja toiveemme elämästämme, jossa sinä olisit ollut. Vaikket ole kanssamme, puutut joka asiasta. Sinä olet tärkeä perheemme jäsen, vaikket koskaan saanut elää kanssamme. Kasvatat meitä joka päivä, vaikka me emme saaneet kasvattaa sinua. Äiti rakastaa sinua ihan hirveästi.