Esikoisen reaktiot

Mietimme toki paljon, miten ja missä vaiheessa kertoisimme esikoiselle, että odotamme vauvaa. Kateus ja pettymys Rauhan kuoleman jälkeen on ollut selvä myös esikoisen reaktioissa. Toivomme miehen kanssa todella paljon, että saisimme tämän vayvan kotiin esikoisenkin vuoksi, sillä esikoisella ei ole kokemusta isoveljeydestä kuin hautausmaalla.

Esikoinen aloitti samat raivo-ja tottelemattomuuskohatukset kuin Rauahan kuoltua, kun emme vielä oleeet kertoneen hänelle. Ajattelimme, että hän vaistoaa, että perheessä on jokin salaisuus, jota hänelle ei kerrota ja siksi häne reagoi niin. Kun lopulta kerroimme, esikoinen oli todella onnellinen. Hän puhui koko ajan siitä, mitä hän tekee vauvan kansssa ja mitä hän opettaa vauvalle. Yksi ensimmäisistä asioista, jonka hän aikoo opettaaa vauvalle on opettaa hänet laulamaan: mun on pakko twerkkaaa, että saisin fyrkkaa. Päiväkodissa esikoinen kertoi heti aamulla ensimmäiselle päiväkotikaverille, jonka näki, että minun äiti ja isi ovat todenneet, että äitin mahassa kasvaa vauva. Joinain iltoina esikoinen on istunut pöydän ääressä ja mittaillut käsillään eri pituuksia ja kertonut miettivänsä, minkä kokoinen se vauva on.

Ei kestänyt kauaakaan, kun esikoinen kysyi, että entä jos tämäkin vauva kuolee. Sanoin, että yleensä vauvat eivät kuole, meille on vain käynyt todella huono tuuri. Hän jatkoi kysymistä, mutta entä jos. Sanon, että olemmme sitten taas todella surullisia, mutta selviydymme kyllä yhdessä. Olen joutunut olemaaan myös muutaman kerran sairaalassa ja kerran sairaalasta tultuani, esikoinen sanoi, että toivottavasti tämä vauva ei ole niin sairas, ettei se voi elää. Selitin, että siksi äiti aina käy sairaalassa, ttä yritetään varmistaa, että vauvalla ja äidillä olisi kaikki hyvin.

Toki vauva on ollut myös uhkialun välineenä. Keran esikoinen sanoi, että jos hän ei saa sitä tai tätä, hän lyö sitä vauvaa ja toisella kertaa, etttä hän ei välitä enää siitä vauvasta, jos joku ei mene hänen mielensä mukaan.

Tässä on monenlaista mietittävää ja uusia kysymyksiä tulee koko ajan. Emme voi vain keskittyä siihen, että meille tulee vauva ja esikoisen valmistamiseen siihen. Olemmehan tehneet sen jo kerran, vaan myös kohtaamaan myös hänen pelkonsa. Onneksi hän on lapsen lailla luottavainen ja tuo valoa ja toivoa odotukseen suunnitelmillaan.

Harmittaa, kun en ole pystynyt keskittymään esikoiseen juurikaan, kaikki ajatukset ovat raskaudessa. Välillä kuitenkin yritän ihan tietoisesti keskittyä painamaan mieleeni, miltä hän näyttä ja kuu

Hoitojen tulos

En ole aiemmilla hoitokierroilla tehnyt raskaustestiä kuin vasta uskollisesti sovitus testipäivänä. Nyt en vain millään malttanut odottaa. Tein testin jo viikkoa ennen testipäivää ja testiin piirtyi haalea, vaalea viiva. Tein vielä useamman testin parin päivän välein ja viralliseen testipäivään mennessä viivat vahvistuivat. Olin raskaana.

Olen ollut raskaana nyt jo jonkin aikaa, mutta en ole halunnut aikaisemmin kertoa siitä. Blogin sisältö muuttuu enemmän raskauspainotteikseksi ja pyrin käsittelemään raskauteen liittyviä asioita teemoittain, en niinkään aikajanalla. Raskauden takia blogi on ollut hiljaisempi, kaikki henkinen kapasiteettini on vain mennyt selviytymiseen huolen kanssa. Nyt ajattelen, että ehkä tästä raskaudesta olisi hyvä jäädä jotain muistoja. Kirjoitan niitä teille, voin palata muistoihin blogin avulla.

Lapsen kuolema ei jää blogissa sivuosaan, päin vastoin, raskaus tuo mukanaan paljon käsittelemätöntä surua Rauhan kuolemaan liittyen.

Tuntematon tyttö

Olen miettinyt lähiaikoina paljon sitä, miten raskasta Rauhan kuolemassa on se, etten tunne häntä lainkaan. En tunne lasta, jota kaipaan päivittäin valtavasi. En tunne häntä, jota rakastan paljon. En ole koskaan saanut katsoa lastani silmiin ja ihastella hänen ainutlaatuista katsettaan.

On vaikeaa, kun ei voi päättää, että tehdään tänään Rauhan lempiruokaa tai viedään haudalle Rauhan suosikkikukkia. Emme voi muistella tekemällä Rauhan lempijuttuja, koska kukaan ei tiedä, mistä Rauha olisi pitänyt. Kaikki on vain meidän mielikuviemme ja arvailujemne varassa.

Esikoinen sanoi, että hänen mielestään Rauha on keltainen ja olen samaa mieltä. Rauha on keltainen. Rauha on pieni tuntematon tyttö taivaalla, jokaisessa keltaisessa auringon säteessä ja tähden tuikkeessa. Vaikken tunne häntä eikä minulla ole hänen elämästään juurikaan muistoja, ajattelen, että hän on joka puolella ja hän saa kauttani tutustua maailmaan. Saan silti joka päivä uuden muiston hänestä, surun säikeenä ja pohjattomana rakkautena arjessani.

Hoidoista, jälleen

Verta. Siirrosta ei ehtinyt kulua kuin viikko, kun vuoto alkoi. Eikä kysymys ollut mistään pikku tiputtelusta, vaan kunnon vuodosta. Ei jäänyt epäselväksi, että siirrosta ei alkanut raskautta. Olin ollut niin toiveikas ja tehnyt kaikkeni, joten pettymys oli valtava. Miten kroppani ei voinut toimia? Odotin vielä viralliseen testipäivään ja tuloksena on puhdas negatiivinen. Viiherjuoman juominen päättyi siihen ja join perinteiset kaatokännit ja höystin paskan fiiliksen askillisella tupakkaa ja tuhdilla määrällä valkaistua sokeria eri muodoissa.

Soitin klinikalle ja kerroin testin tuloksen. Piti odottaa yksi kierto, jonka jälkeen voisimme taas yrittää alkion siirtoa. Onneksi pakkasessa oli kaksi alkiota. Kuukaudet ja päivät kuluivat madellen. Joogaan, venyttelin, join vadelmalehtiteetä ja yritin noudattaa sokeritonta ruokavaliota.

Viimein siirtokierto​ alkoi ja aloitin zumenonit kolmesti päivässä. Minulle oli yllätys, ettei oma hormonitoiminta välttämättä lopu zumenonlääkityksen aikana ja aloin pelkäämään, että niin käy taas. Kierron puolivälissä oli kontrollikäynti lapsettomuusklinikalla. Minulla oli vahvoja ovulaatiotuntemuksia ja ajattelin ettei siirtoon päästä. Yllätys oli suuri, kun lääkäri kertoi, että kaikki on kunnossa ja siirto tehdään muutaman päivän päästä.

Siirtopäivä oli kamala. Klinkalta sanottiin, että sieltä soitetaan, mikäli siirtoon ei päästä. Pelkäsin, että alkio ei selviäisi sulatuksesta. Pelkäsin, ettei se lähtisi jakautumaan. Siirtopäivänä puhelin soi, mutta se olikin ystäväni, joka kysyi, päästäänkö siirtoon ja tarjosi kyytiä sairaalalle. Kuuntelin odotusaulassa mediataatiomusiikkia ja hengittelin. Siirto oli vaikea. Katetri otti kiinni sektioarpeen eikä sitä meinattu saada tarpeeksi syvälle . Lopulta siirto onnistui ja järkyttävän piinaava kahden viikon odotus alkoi jälkeen.