sunnuntai 13. elokuuta 2017

Hoitojen alku

Lopulta tuli se aika, että olimme fyysisesti ja psyykkisesti valmiita aloittamaan lapsettomuushoidot uudelleen. Rauhan raskaudesta pakkaseen ei ollut jäänyt yhtään siirrettävää alkiota, joten ivf-hoidot täytyi aloittaa alusta.

Esikoisen raskaudessa ivf tehtiin pitkällä kaavalla, eli ensin oma hormonitoiminta ajettiin alas ja sitten munasarjoja stimuloitiin pistoksin. Tuloksena oli tuolloin useita alkioita, joista yksi siirrettiin tuoreelta ja kolme pakastettiin. Ensimmäisestä pakastealkion siirrosta alkoi esikoisen raskaus. Loput pakastetut alkiot siirrettiin myöhemmin tuloksetta.

Rauhan raskaudessa ivf-hoito tehtiin lyhyellä kaavalla, jolloin munasarjojen stimulointi ajoitettiin luonnolliseen kiertoon. Yksi alkiot siirrettiin tuoreena ja Rauhan raskaus alkoi. Loput seitsemän alkiota lopettivat kehittymisen jatkoviljelyssä.

Lapsettomuusklinikalla päädyttiin, että hoidot aloitettaan pitkällä kaavalla, sillä minun kohdallani pitkällä kaavalla saatiin laadukkaampia alkioita. Aloitin siis Synarela sumutteet hormonitoiminnan lakkauttamiseksi. Olin onnellinen, saattaisinhan olla seuraavassa kuussa raskaana. Oloni oli myös ristiriitainen. Eihän minun olisi kuulunut enää joutua tulemaan lapsettomuusklinikalle, olinhan jo saanut toisen lapsen.

Sumutin Synarelaa pari viikkoa aamuin ja illoin ja lopulta tuli se päivä, kun pääsin klinikalle kuulemaan, milloin saisin alkaa pistokset. Lääkäri katsoi ultralla ja kysyi: Oletko nyt käyttänyt Synarelaa? Aamuin illoin? Molempiin sieraimiin? Vastasin kaikkeen kyllä. Synarela ei ollut toiminut, kohdun limakalvo oli paksu ja johtofollikkeli kehittymässä. Miten tämä on mahdollista? Eihän näin voi tapahtua? Juuri, kun raskaaksi tulo olisi ollut tärkeintä, hoidot, jotka ovat ennen toimineet hyvin, eivät toimineet. Miksei mikään voinut onnistua?

Lääkäri totesi, että kohtu täytyy tyhjentää. Aloittaisin Primolut kuurin, joka käynnistäisi kuukautiset ja jatkaisin Synarelan sumuttamista koko ajan. Aloitimme hoidot taas nollasta.

6 kommenttia:

  1. Voimia teille! T:Enkelilasten äiti

    VastaaPoista
  2. Voi niin tuttuja tuntemuksia, ennen toiminut hoitomuoto ja lääkitys ei sitten toimikaan ja aloitetaan nollasta. Ei jaksaisi sitä pettymyksen tunnetta vaan toivoisi, että edes joku menisi niin kuin suunnittelee.

    Täällä odotellaan PASia, yksi alkio pakkasessa joten jännittää kuinka sit lopulta sulatuksessa käypi.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti pääsette ongelmitta passiin! Milloin sen pitäisi olla?

    VastaaPoista
  4. Ensi vkon torstaina jos vaan se ainokainen selviää sulatuksesta.

    Hyvä, että teilläkin asia etenee. Todella pelottava ajatus et tässä kuussa tosiaan voidaan olla raskaana.

    VastaaPoista
  5. Yli 13 vuoden avioliiton aikana en voinut synnyttää, minulla on keskenmeno, vaikka tulisin raskaaksi, kaikki lääkärit eivät voineet auttaa minua, kunnes siskoni ohjasi minut tohtori DAWNin luo, joka auttoi minua ja tulin raskaaksi ja nyt minä sinulla on kaunis tyttövauva,
    Hän auttaa myös monia ystäviäni, jotka ohjasin hänelle, tohtori DAWN on siunaus jokaiselle, joka ottaa häneen yhteyttä,
    *Jos haluat tulla raskaaksi.
    *Jos haluat lopettaa keskenmenon. *raharituaali ilman ihmisuhreja.
    *Jos haluat saada takaisin rakastajasi.
    *Jos haluat miehesi/vaimosi takaisin.
    *Jos haluat saada takaisin varastetun omaisuutesi tai rahasi.
    *Jos haluat hoitaa minkä tahansa sairauden,
    Ota häneen yhteyttä WhatsAppissa: +2349046229159

    VastaaPoista