Olen miettinyt lähiaikoina paljon sitä, miten raskasta Rauhan kuolemassa on se, etten tunne häntä lainkaan. En tunne lasta, jota kaipaan päivittäin valtavasi. En tunne häntä, jota rakastan paljon. En ole koskaan saanut katsoa lastani silmiin ja ihastella hänen ainutlaatuista katsettaan.
On vaikeaa, kun ei voi päättää, että tehdään tänään Rauhan lempiruokaa tai viedään haudalle Rauhan suosikkikukkia. Emme voi muistella tekemällä Rauhan lempijuttuja, koska kukaan ei tiedä, mistä Rauha olisi pitänyt. Kaikki on vain meidän mielikuviemme ja arvailujemne varassa.
Esikoinen sanoi, että hänen mielestään Rauha on keltainen ja olen samaa mieltä. Rauha on keltainen. Rauha on pieni tuntematon tyttö taivaalla, jokaisessa keltaisessa auringon säteessä ja tähden tuikkeessa. Vaikken tunne häntä eikä minulla ole hänen elämästään juurikaan muistoja, ajattelen, että hän on joka puolella ja hän saa kauttani tutustua maailmaan. Saan silti joka päivä uuden muiston hänestä, surun säikeenä ja pohjattomana rakkautena arjessani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti