puhumattomuudesta

Kuolemasta ei haluta puhua. Eikä varsinkaan, jos kuollut on lapsi. Olen huomanut, että lapsen kuolema voidaan sivuuttaa täysin. Olen luullut, että sanat "otan osaa" kuuluisivat ihan peruskohteliaisuuteen tai edes small talkiin. Tai sanat "olen pahoillani". Ei tarvita enempää.

Olen joutunut kokemaan sen, että nuo kohteliaisuuslauseetkin ovat monelle liikaa. Jos itse kuulen jonkun tuttavan sukulaisen kuolleen, esitän pahoittelut. Työyhteisöissäkin olen kokenut, kuinka työkavereiden menetykset on huomioitu pahoitteluin. Olen miettinyt selitystä, että miksi niin moni on ohittanut Rauhan kuoleman kokonaan, jättänyt pahoittelematta ja puhumatta siitä kanssani edes paria lausetta. Minulle on ehdotettu selitykseksi, että kukaan muu ei nähnyt Rauhaa, niin siksi voi olla vaikea ymmärtää millaisesta surusta on kysymys. En minäkään ole tavannut kaikkia ihmisiä, joita tuttavani ovat menettäneet, mutta pystyn silti ajattelemaan jollain tasolla, miltä menetys voi tuntua. En odota, että kukaan yrittäisi asettua asemaamme, mutta odotan, että menetyksemme huomioitaisiin jotenkin.

Minulle on myös ehdotettu, että jos on itsellä lapsia, voi olla vaikea kohdata silmäkkäin sitä asiaa, että lapsi kuolee. Myönnän, että en ole itsekään aiemmin osannut kohdata lapsen menettäneitä, olen siitä pahoillani. En tiedä, osaanko kohdata nyt yhtään sen paremmin, mutta yritän ainakin. Mutta se, että lapsi kuolee, ei tartu. Se ei tarkoita, että minun kanssani puhumalla lapsen kuolemasta niin kävisi myös sinulle. Mutta se ei myöskään tarkoita sitä, että minun kanssa lapsen kuolemsta puhumatta jättämäminen takaisi sen, että niin ei kävisi sinulle.

En voi, enkä haluakaan jatkaa ihmissuhteita, ellei Rauhan elämää ja kuolemaa käsitellä jollain tavoin. Aluksi halusin kaataa kaiken kaikkien mahdollisen ihmisten niskaan, jotka vain viitsivät kuunnella. Nyt olen ruvennut valikoimaan, ketkä ihmiset ovat tarpeeksi läheisiä tai minulle merkittäviä, joille haluan pienen lintuseni, tyttöseni tarina kertoa. Tämän vajaan vuoden aikana olen kohdannut lähes kaikki ihmiset, joiden kanssa olen muutenkin ollut tekemisissä. Ne, joita en ole kohdannut, tuskin ihan pian kohtaankaan. Jos elämäni suurin tragedia ei ole saanut tuttaviani ja ystäviäni jatkamaan yhteydenpitoa kanssani, se kertoo paljon ihmissuhteen laadusta. Tietyllä tavalla minusta on tullut itsekäs, valikoiva ja kylmä ihmisten suhteen. Jos heitä ei kiinnosta, ei minuakaan.

Hiljaisuus on pahinta. Hiljaisuus mitätöi kuolleen lapsen hänen vahemmilleen. Hiljaisuus tarkoittaa vanhemmille, että lasta ei muille ollutkaan. Hiljaisuus rikkoo.