Eilen vietimme esikoisemme syntymäpäiviä. Ihanaa, että saan toteuttaa äitiyttä hänen kanssaan ja viettää myös elävän lapsen syntymäpäiviä. Juhlasankari kiteytti tunnelmat, että minä olen nyt iloinen.
Viime vuonna naureskelimme sitä, että ensi vuonna voimmekin viettää kaksia synttäreitä samaan aikaan, kun raskausviikkoja oli 38+ ja Rauha olisi siis voinut syntyä koska vain. Pohdiskelimme, että varmaan ensimmäiset synttärit vietetään yhdessä, mutta joskus varmaan lapset haluavat synttärit erikseen. Viime vuonna järjestelin esikoisen synttäreitä viimeisillään raskaana ja hykertelevän onnellisena siitä, että kohta perheemme olisi yhtä jäsentä suurempi. Viime vuonna esikoisen synttärit olivat viimeiset meidän perheemme normaalit juhlat. Viime vuoden viimeiset onnelliset juhlat.
Väkisin esikoisen merkkipäivä sai minut palaamaan viime vuoden tunnelmiin ja siihen, kuinka onnellinen silloin olin. Kaikki oli vielä hyvin ja elämä täynnä odotusta. Ilmassa oli kevään tuntua.
Toivon, että vain tämä esikoisen syntymäpäivä tuntuu Rauhan kuoleman vuoksi vaikealta ja että jo ensi vuonna voisin olla täysipainoisempi äiti. Olen äärimmäisen onnellinen esikoisesta. Hän on tehnyt minusta ensi kertaa äidin. Onneksi kasvat. Pieni kultalapseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti