Taas kevättalvi on tullut. En aloittanut oirehtimaan Rauhan vuosipäivöä jo jouluna, kuten viime vuonna. Oloni on silti ollut ontto. Olen kaivannut Rauhaa. Olen itkenyt tavallista enemmän.
Toisaalta on tuntunut epötodelliselta. Arkeni on niin erilaista nyt kuin vuosi sitten. Vauvan täyteisiä päiviä, hymyä ja onnea. Myös menettämisen pelkoa. Saanko olla onnellinen? Saanko kiintyä? Pitäisikö minun vielä piilotella hymyä ja onnea, eihän Rauhan kuolemasta tule vasta kuin kaksi vuotta?
Moni on sanonut, että toinen vuosipäivä on vaikeampi kuin ensimmäinen. Tänä vuonna en pelkää Rauhan syntymäpäivää, kuten viime vuonna. Olen kohdannut sen jo kerran ja aion pystypäin juhlia pienen tyttöni syntymäpäivää. Kyynel silmässä, mutta elossa edelleen .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti