Haudalla käynti

Rauhan hautajaisten jälkeen, en halunnut käydä haudalla. Minusta tuntui vastenmieliseltä, että meillä on hauta, jota pitää hoitaa. Haudalla käynti tuntui kamalalta. En ollut koskaan ollut kyseisellä hautausmaalla, ennen Rauhan hautajaisjärjestelyitä. Paikka ei ollut tuttu, eikä kotoisa. En kokenut saavani mitään yhteyttä Rauhaan siellä, koska en ollut käynyt siellä hänen eläessään raskausaikana. Meillä ei ollut hänen kanssaan sieltä muistoja. Ennen hautajaisia. Luonnollisesti podin huonoa omaatuntoa siitä, kun en halunnut käydä haudalla. Luin, että toiset kävivät haudalla päivittäin ja monta kertaa päivässä ja minusta tuntui, että olen huono äiti, kun en käy. Hauta oli mielestäni kamala asia. En halunnut, että eläämäni kuuluu lapseni haudala käynti ja tuttu hautausmaa. Pastori sanoi hautajaisissa, että hautausmaasta tulee meille tärkeä paikka. En uskonut häntä. Inhosin hautausmaata.

Kevään tullessa, rupesin tottumaan haudalla käyntiin. Menin sinne arkaillen, mutta menin. Halusin, että Rauhan hauta on kaunis. Halusin hoitaa hautaa. En edelleenkään käynyt siellä kuin muutaman viikon välein. Istutin osaamattomana kukkia. Yritin muistaa kastella niitä. Istutin kesäkukat. Istutin syyskukat. Kun pimeä vuodenaika alkoi, istutin talvikukat ja halusin, että haudalla palaa kynttilät mahdollisimman usein. Kynttilöitä pitää olla paljon ja niiden pitää olla värikkäitä. Nyt olen tottunut käymään haudalla ja haluan käydä siellä. Haluan, ettei haudalla ole pimeää.

En oikein vieläkään tiedä, mitä haudalla kuuuu tehdä. Jutellako? Vai laulaa? Vai sytyttää kynttilä ja lähteä? En osaa vain seisoskella siellä, mutta en osaa lähteä poiskaan. Lapsen kanssa sai niin vähän aikaa, että haudalta ei malttaisi lähteä pois. Olen suunnitellut, että veisin kesällä haudalle tuolin, ottaisin termospulloon teetä ja jäisin haudalle lukemaan kirjaa. Viettäisin aikaa lapseni vieressä. Rauha eli kohdussa elämänsä sydämeni alla. Kohdun ulkopuolella olin hänen kahdeksan tunnin elämänsä hänen vieressään. Miksen kuoleman jälkeenkin viettäisi aikaa hänen vierellään? Kaipaaan sinua niin.


Olin ajatellut
että levottomin
viiltävin
epätoivoisin
on ikävä
kun pari mannerta välillä.
Ja paljon merta.

Mutta kun koin
kun elin todeksi
mitä on ikävä
kun vain pari askelta välillä
ja sylillinen multaa
ruusuin ruohoin
peiteltynä
ja matka mahdoton kulkea
Voittamaton.
Vasta sitten tiesin
mitä on ikävä
ylitsekäymätön

-Maaria Leinonen