Olimme kärsineet lapsettomuudesta jo useita vuosia. Päätin, että, jos saamme lapsen, olen saanut elämältä kaiken. Esikoisen ollessa vaille kaksi vuotias, tulin luomusti raskaaksi ja raskaus meni kesken. Olimme puhuneet toisen lapsen yrittämisestä, mutta keskenmeno sai meidät lähtemään taas hoitoihin. Ensimmäisestä ivf-hoidosta pakkaseen oli jäänyt kolme alkiota, jotka siirrettiin tuloksetta. Olin todella pettynyt ja itkin hoitojen epäonnistumisen myötä taas lapsettomuuden nostamia tunteita. Entä jos emme saa esikoiselle sisarusta? Kuulin tarinoita, että ensimmäinen raskaus oli onnistunut, mutta toista ei koskaan saatu alulle. Olin peloissani tästä mahdollisuudesta.
Aloitimme uuden ivf-hoidon, josta Rauhan raskaus alkoi. Kun Rauha kuoli, mietin, olinko ollut ahne, kun lapsettomuuden jälkeen halusin toista lasta? Miksei yksi riittänyt? Ahneuteni vuoksi asetin perheeni ja itseni hirvittävään suruun. Koko perheemme voisi hajota. Esikoinen saattaisi hajota, kun joutuu käsittelemään siskon kuolemaa noin pienenä. Suru lapsettomuudesta olisi ollut helpompi kestää.
Mutta enkö saa tehdä suunnitelmia perheeni muodosta, vaikka lapseni saavat alkunsa hoidoilla? Eikö minullakin ole ollut oikeus? Ahneuteni vuoksi saimme sinut Rauha, lintuseni. En vaihtaisi sitä pois. Toki suru lapsettomuudesta olisi ollut helpompi kestää, mutta sinä sait minussa muutoksen aikaan. Sain toisen lapsen. Olisin halunnut sinut kotiin, mutta kun en saanut, kunnioitan elämäsi merkitystä jokaisena päivänä, jokaisena päivänä muutat elämäni merkitystä. Se on surullisempaa, mutta syvempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti