Eilen oli aprillipäivä, hautajaistesi vuosipäivä. Olisipa hautajaisesi ollu vain todella julma ja kieroutunut aprillipila. Tuntuu niin irvokkaalta, että muu maailma keski toisilleen hauskoja jekkuja ja minä pukeuduin mustaan mekkoon ja laskin sinut maahan. Halusin kaivaa sinut pois maasta, sielä kylmästä ja pimeästä. Ei sinun paikkasi ole siellä, vaan sylissäni, vieressäni, elämässäni.
Lapsen kuolema Suomessa on todella harvinaista. Noin sata lasta kuolee vuosittain alle vuoden ikäisenä. Minun huoltani synntyksestä lohdutettiin, että älä viitsi huolehtia, me ollaan Suomessa, ei täällä mitään tapahdu.
Se, että sellaisen ihmisen lapsi, joka on huolehtinut koko raskauden ja pelännyt kuolemaa, kuolee. Sellaisen ihmisen lapsi, jolle lapsenteko on työtä ja vaivaa, kuolee. Sellaisen ihmisen lapsen kuolema tuntuu maailmankauikkeuden suunnitelmassa vain todella sairaalta vitsiltä. Minä olen se ihminen. Elämäni mustuus, tuntuu huonolta komedialta. Mutta kukaan ei ole huutanut, aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle! Kaikki on totta, totisinta totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti