tiistai 20. maaliskuuta 2018

Kalvokiinnitteinen napanuora

Kun Rauha kuoli ja hapenpuutteen syyksi paljastui kalvokiinnitteinen napanuora, kaikki lääkärit sanoivat minulle systemaattisesti, että kalvokiinnitteistä napanuoraa ei voi nähdä ultraäänessä. Siksipä en kuopuksen raskaudessa sitä kysynytkään yhdessäkään ultrassa.

Kävin siis ultrassa raskauden aikana lähemmäs 30 kertaa. Kerran rv 33 minua tutki eri lääkäri, jolle kerroin pelkääväni kalvokiinnitteistä napanuoraa ja lapsiveden menoa. Että sama tilanne toistuisi taas. Lääkäri kysyi, onko napanuoran kiinnittymispaikkaa koskaan katsottu ja kerroin, että ei ole. Hän kuitenkin katsoi ultralla kiinnittymispaikan ja minäkin näin ultrassa todella selvästi, että se oli istukan ulkopuolella. Kauhu oli hirvittävä. Lääkäri kutsui paikalle vielä kokeneemman kollegan ja he totesivat, että napanuora on kiinni istukan ulkopuolella. He katsoivat myös, onko kyseessä vasa previa tilanne, jossa istukka on kaksiosainen ja napanuoran suonet menevät kohdun suun yli. Tällaista tilannetta minulla ei ollut. Olin niin shokissa, että jäin sairaalaan yöksi.

Tämän jälkeen useampi lääkäri yritti katsoa napanuoran paikkaa, mutta kukaan ei nähnyt sitä selvästi ja erilaisia veikkailuja sen paikasta esitettiin. Minusta tuntui kävelevältä haudalta. Pelkäsin, että lapsiveteni menisi ja napanuora jäisi jälleen puristuksiin. Lääkärit vakuuttelivat, että yleensä synnytys ei käynnisty lapsiveden menolla. Ja pitäisi olla joku tulehdus, kuten streptokokki b, jotta lapsivesi saattaisi mennä. Kuitenkaan streptokokki b koetta ei otettu, vasta kuin 35 raskausviikolla. Koe oli positiivinen. Kauhuni lisääntyi entisestään.

Sain mahtavaa tukea synnytyssairaalassa. Sain kalvokiinnitteisen napanuora toteamisen jälkeen käydä synnytyvastaanotossa joka ilta sykekäyrällä. Sain käydä viikoittain ja jopa kaksi kertaa viikossa äitiyspolilla ultrassa. Sain olla osastolla muutamaan otteeseen makaamassa sykekäyrällä. Pääsin sairaalaan viikkoa ennen sektiota odottamaan ilman lääketieteellistä perustetta. Sektion jälkeen kävi ilmi, että napanuora oli kokonaan istukan ulkopuolella, pahimmillaan suonet kulkivat 20 cm sikiökalvoissa.  Onneksi lopulta kaikki meni hyvin. Saimme elävän vauvan.

Yksi lääkäri sanoi minulle, että kalvokiinnitteisyyden voi nähdä rakenneultrassa, mutta sitä ei systemaattisesti katsota, koska tilanne on niin harvinainen. Joidenkin kohdalla kuitenkin se saa aikaan sen, että vauva kuolee. Voitaisiinko näitä lapsikuolemia estää, jos napanuora tutkittaisiin aina ja kaikilta. Olisiko Rauha elossa, jos napanuoran tilanne olisi ollut tiedossa?


2 kommenttia:

  1. Itselläni samanlainen kokemus kuin sinulla. Nyt pohdin uskaltaisinko uudelleen hoitoihin. Jostain luin, että koeputkihedelmöityksessä on suurempi riski kalvokiinnitteisyyteen. Millä viikolla sait lopulta elävän lapsen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, anteeksi, huomasin kommenttisi vasta. Blogi on ollut osaltani vähän huonolla hoidolla. Olen todella pahoillani menetyksestäsi. Oliko teidän vauvalla myös kalvokiinnitteinen napanuora?

      Saimme Rauhan jälkeen tytön, jolla oli myös kalvokokalvokiinni napanuora. Hänet sektioitiin suunnitellusti rv 37+0. Sain raskauteen todella hyvä tuen ja myös lapsettomuusklinikalla sain todella ymmärtävänsä ja ihanaa kohtelua. Pohdi lääkärin kanssa riskejä ja pelkojasi? Me aloitimme hoidot heti, kun se oli fyysisesti mahdollista. Voimia sinulle ja perheellesi!

      Poista