Isoveljen rakkaus

Esikoinen on lähiaikoina puhunut Rauhasta tavallista enemmän ja jotenkin niin sydäntä raastavaa kauniissa kohdissa.

Tämän talven ensilumi oli juuri satanut. Olimme matkalla päiväkotiin, kun esikoinen meni matkan varrella olevalle urheilukentälle ja heittäytyi maahan selälleen. Hän rupesi tekemään lumienkeliä ja sanoi, että teen Rauhalle enkelin.

Kuopuksen syntymäpäivänä kävelimme ulkona. Oli upea auringonlasku. Taivas oli vaaleanpunainen ja siinä oli sinisiä vaakaraitoja. Ajattelin juuri  että Rauha varmaan lähettää pikkusiskolle syntympäivätoivotuksia. Esikoinen kysyi samaan aikaan, että onpa kaunis auringonlasku  tekiköhän Rauha sen?

Meillä kävi vieraita joulun jälkeen ja yksi perheen lapsista ei ollut käynyt meillä ennen. Lipaston päällä oli Rauhan kuva ja vieraiden lapsi kysyi, kuka tuo on. Esikoinen meni ylpeänä kertomaan että se on Rauha, mun sisko, joka kuoli.

Kerran päiväkodissa esikoinen kertoi, että hänellä on kaksi siskovauvaa. Toisesta kasvaa iso, mutta toinen jää vauvaksi, koska on enkelivauva.

Rauha elää esikoisen puheessa ja arjessa tiiviisti. Voi kun joskus pääsisi tuon pienen ja viisaan pojan ajatuksiin ja tietäisi kaiken, jota hän ajattelee. Olen niin usein yllättynyt, miten samoja ratoja ajatuksemme kulkevat Rauhan suhteen, mutta myös usein esikoinen yllättää ajatuksillaan. Minusta onkin lohdullista  että koemme luonnon ilmiöt viesteinä Rauhalta. Hänkin, pieni murunen, meitä siellä ajattelee, yhtä paljon kuin me häntä täällä.