Lapsettomuus

Vaikka olen saanut kaksi lasta ja yhteensä kuusi eri pituista (hyvin lyhyitä ja pitkiä)raskautta, Rauhan kuoleman jälkeen lapsettomuuden tunne on muuttunut jotenkin kokonaisvaltaisemmaksi. Tiedän olevani onnekkaampi kuin moni, sillä onhan minulla esikoinen kotona. Olen hänestä äärimmäisen kiitollinen, hän on tehnyt minusta äidin.

Rauhan kuoleman jälkeen olen kokenut järjyttävää itseinhoa ja erityisesti se, että en kyennyt pitämään lastani hengissä, on tuntunut mahouttani ja lapsettomuuttani korostavalta asialta. En tiedä miksi, mutta nyt olen erityisesti kärsinyt lapsettomuustaustani aiheuttamista tunteista.  En haluaisi tietää kiertopäivien kyttäömisistä, ovulaatioista, kevyistä ja raskaista lapsettomuushoitomuodoista, piikkittämisistä, sumuttamisista, alkioista ym. Haluain vain, hups hei, yllättäen tulla raskaaksi, synnyttää elävän lapsen ja unohtaa lapsenteon ja siihen liittyvät asiat.

Mutta kun minä yritän tulla raskaaksi, tarvitaan useita lääkkeitä, kivuliaita toimenpiteitä, useita eri lääketieteen erikoisasiantuntijoita ja niin, sairaala. Ei lasillista hyvää punaviiniä, himmeitä valoja ja hekumaa. Vaan kirkkiat valoja, kliinisiä toimenpiteitä, paperilla annettuja ohjeita ja toivon epätoivon vuoristorata, jopa kestää 14 päivää. 14 päiviää jolloin kytätätään kaikki mahdolliset ja mahdottomat oireet, eletään toiveikkaana, peltään pahinta ja lopulta se jännitys päättyy negatiiviseen tulokseen. Kyllähän niin käy monille, jotka tekevät kotona lapsia, mutta minusta tuntuisi ajatuksena äärimmäisen vaivalloiselta soitella saraalaan, samaan paikkaan, jossa Rauha kuoli. Aloittaa uudelleen kaikki pistokset ja kyttäämiset. Tämänhän piti loppua jo.

Kaipaisin tukea lapsettomuuden tunteisiin. Olen käynyt keskustelua anonyymisti lapsettomien ihmisten kanssa neitssä, mutta siinä porukassa olen kuin punainen vaate. Tukea ei juuri saa, koska lapsettomuuden kontekstissa mahdollisuus, että vaivalla saatu lapsi kuolee, tuntuu varmasti asialta, jota ei halua edes ajatella. Silti niin käy.

Olen lapseton, olen äiti, olen kahden lapsen äiti, olen kuolleem lapsen äiti, olen elävän lapsen äiti. Kärsin lapsettomuudesta ,vaikka olen äiti. Nyt kärsin lapsettomuudesta erityisesti, kun jouduin hautaamaan lapseni. Lasken eri ikäisten naisten iät, jolloin he ovat saaneet lapsia. "Jaa, tuo on saanut ensimmäisen lapsen  kuusi vuotta vanhempana kuin, minä", "Tuolla on jo kouluikäinen lapsi, vaikka on minua nlejä vuotta nuorempi.."  jne. Määritän itseäni lapsentekoikän kautta. Lasten ikäerojen kautta. Ja vaikka joskus aloittaisimme hoidot ja saisimme lapsen, silti yksi aina puuttuu. Silti Rauha on aina kuollut ja olen aina myös kuolleen lapsen äiti.