Vertaistuesta

Heti tukihenkilön löytymisen jälkeen, ymmärsin, että vertainen ymmärtää puhumattakin paljon enemmän. Vertainen ymmärtää selittämättä. Ilmiöt ovat tuttuja.

Halusin heti liittyä Käpy ry:n facebook keskusteluryhmää. Rauhan kuoleman jälkeen poistin oman profiilini facebookista, en vain halunnut enää käyttää elämääni siihen. Loimme miehen kanssa yhteisprofiilin ja pääsin siis Käpyn keskusteluryhmään. Olin aluksi järkyttynyt kaikista keskusteluryhmässä olleista kohtaloista. En koskaan julkaissut Rauhan tarinaa ryhmässä, mutta onneksi muut julkaisivat omia tarinoitaan. Löysin keskusteluryhmästä jollain lailla samankaltaisen kohtalon kokeneita tai samankaltaisilla taustoilla. Otin yhteyttä näihin kolmeen äitiin ja aloimme kirjoitella sähköposteja. Näistä äideistä ja niistä sähköposteista tuli minulle uskomattoman tärkeitä. He pitivät minua pinnalla, heidän kanssaan saimme vaihtaa kokemuksia lapsistamme, joiden kanssa saimme liian vähän aikaa. Oli tärkeää saada jakaa kaikkea koettua.

Hakeuduimme miehen kanssa keväällä Käpy ry:n vertaisryhmään. Ryhmässä oli todella lämmin vastaanotto ja toista arvostava henki. Olen tutustunut ryhmässä upeisiin ihmisiin, jotka ovat joutuneet käymään läpi painajaisen, mutta ovat edelleen elossa. Ovat jatkaneet elämää.

Vertaisuudessa on ihmeellinen voima. Vaikka taustat ovat erilaisia ja lapsen kuolinsyyt erilaisia, lapsen kuolema on niin iso juttu, että yhdistää enemmän kuin erottaa. Ryhmässä minusta ei tunnu oudolta kummajaiselta, eivätkä omat kokemukset ja suhtautuminen ympäröivään maailmaan hulluuden oireelta.

Tukihenkilö

Kun Rauha kuoli, meiltä kysyttiin, haluammeko, että Käpy yhdistyksestä otettaisiin yhteyttä. Halusin kaiken mahdollisen avun, koska minusta tuntui, etten ikinä voisi jatkaa elämääni. Käpy on lapsikuolemaperheiden yhdistys. Käpystä soitettiin melko pian ja kysyttiin, haluaisiko tukihenkilön ja halusin totta kai. Tukihenkilöksi pyrittiin järjestämään mahdollisimman saman kaltaisen lapsen menetyksen kokenut. Pyysin vielä ottamaan lapsettomuushoitotaustamme huomioon. Ajattelin, ettei näin kohtuutonta taakkaa voi olla kellään muulla ja jos olisi, tahtoisin kuulla kaikki mahdolliset selviytymiskeinot.

Pari viikkoa Rauhan kuolemasta tukihenkilö soitti ensimmäisen kerran. Hän kysyi, näenkö missään toivoa ja enkö olekkin ruvennut pelkäämään, että esikoiselle tapahtuu jotain? Hän sanoi, sen olevan normaalia. Hän sanoi kaiken olevan normaalia, koska tilanne on niin epänormaali. Jokainen tunne, toive, ajatus on normaali. Oli uskomattoman tärkeää, että hän normalisoi tilannetta. Minusta tuntui kummajaiselta naapurustossa, enkä oikein tiennyt miten muut suhtautuisivat minuun ja minä muihin.

Aluksi ajattelin, että minun tarvitsee selviytyä vain tukihenkilön seuravaan puheluun. Ja viikko toisensa jälkeen selviydyin. Tukihenkilö tuntui aluksi yhdeltä tärkeimmistä ihmisistä, vaikka hän oli minulle täysin vieras. Tarve vertaisen kanssa puhumisesta oli vain niin suuri. Tukihenkilö sanoi, ettei voi olla viattoman elämän päättymisen tarkoitus, että myös toinen elämä loppuu ja minä lakkaisin elämästä. Hän kuunteli kaikki hullut, katkerat ja syylliset ajatukseni, eikä tuominnut kertaakaan. Muisti itse tunteneesa samoin. Se, että toinen tietää, mistä puhuin, merkitsi varsinkin alussa niin paljon. Ja se, että jollekin tämä kaikki kamaluus on normaalia ja sen uuden normaalin kanssa voi elää.

Jos olet menettänyt lapsesi, eikä sinulla ole tukihenkilöä, pyydä Käpystä itsellesi sellaista. Minulle tukihenkilö on ollut paljon parempi pelastus kuin yksikään psykologi tai lääkäri. Olen äärimmäisen kiitollinen, että olen saanut niin mahtavan ihmisen rinnalleni.