Blogi on ollut hiljainen pienimmän siskon synnyttyä. Ei siksi, etteikö minulla olisi kirjoitettava. En vain jotenkin osaa aloittaa. Tämä teksti on sekava sepustus kaikkea lähiaikoina tapahtunutta ja luultavasti palaan näihin asioihin syvemmin ja lähemmin.
Tuo pieni onni, joka vieressäni tuhisee, on suuri ihme, ihme kerrassaan. Miten paljon, noin pieni ja avuton ihminen voi korjata ja parantaa. Miten paljon opettaa, sanomatta sanaakaan. Ja miten paljon saada kaipaamaan.
Vauvan myötä perheemme varmaan vasta lopulta ymmärsi, mitä menetimme Rauhan myötä. Hänen kuolemansa vei mukanaan niin paljon, ettei sitä voi edes kuvitella. Esikoinen on ruvennut puhumaan, että Rauha asuu mummolassa ja haemme hänet sieltä pois tai imetään Rauha jätti-imurilla takaisin kotiin. Mutta kyllä esikoinen pelkää myös hän kyselee viikoittain, joskus päivittäisiin, että entä jos. Entä jos uudelleen. Mitä sitten tapahtuu? Toki pelkään minäkin. Ja pelkää mieskin. Vien päässäni mantraa, että esikoinen ja vauva saavat elää pitkän ja hyvän elämän.
En ole kokonaan ehjä, tuskin koskaan olen. Mutta olen tajunnut, että olen myös omalla käyttäytymiselläni ajanut ihmisiä pois. Olen laittanut itseni erityiseen asemaan Rauhan kuoleman jälkeen ja oikeuttanut tällä asemalla itseltäni välinpitämättömän ja armottoman asenteen. Olen tehnyt juuri niin, kuin en en olisi toivonut. Olen käärinyt itseni katkeruuteen. Nyt niitä kääreitä on aika aukoa. On aika nöyrtyä. On aika käyttää Rauhalla saatua lahjaa. Lahjaa, joka on täynnä rakkautta. Lahjaa, joka riemuitsee elämästä ja arvostaa sitä. Lahjaa, joka opettaa elämään hetkessä onnellisena. Lahjaa, joka osoittaa, että nyt on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja muuttaa sitä toivotunlaiseksi. En olisi varmaan hetkeen ymmärtänyt näitä asioita ilman Kuopusta. Se on hänen lahjansa minulle. Ihanaa ajatella, että minun pienet tyttöni opettavat minua. Ja esikoinen antaa käytännön harjoituksia päivittäin.
maanantai 29. tammikuuta 2018
lauantai 23. joulukuuta 2017
Varpunen jouluaamuna
Olimme eilen perheenä samassa kappelissa kuuntelemassa kauneimpia joululauluja, jossa sinut siunattiin haudan lepoon. Esikoinen ei kauaa malttanut ja juoksi kappelin eteisessä innokkaati,jopa seiniä päin. Sattumien kautta vieressäni oli laulamassa vertaisäiti, sinun hautausmaan kaverisi äiti. Kun varpunen jouluaamuna oli lauluvuorossa, itku alkoi kuristaa kurkkua. Viimeisen säkeistön aikana, jossa lauletaan: olen pieni veljesi, tulin taivahasta, itku ei enää kuristanut, vain ryöppysi vuolaina kyynelinä. Vauva sylissä, vertaisäitiä halaten, olit kanssamme pienenä laulun varpusena.
Lähin pikkusiskosi kanssa kävelemään haudallesi, isi ja isoveli menivät edellä. Viimeksi kävelin sitä pitkää kuusikujaa isin käsipuolessa, hänen selkäänsä silittäen, kun isi kantoi sinua hautaan. Miten pitkä matka olikaan. Pitkä matka ja pieni arkku.
Veimme haudallesi monta kynttilää ja rakensimme lumiukkoja. Itkin ja kerroin, kuinka sinua kaipaan. Tuntui ihanalta olla lähellä sinua koko perheenä joulua tuomassa. En muuttunut ehjäksi, vaikka sait pikkusiskon. Suru ei loppunutkaan. En lakkaa kaipaamasta. Yksi rakas puuttuu aina. Hyvää joulua enkeleiden maahan lintuseni. Äiti rakastaa sinua.
Lähin pikkusiskosi kanssa kävelemään haudallesi, isi ja isoveli menivät edellä. Viimeksi kävelin sitä pitkää kuusikujaa isin käsipuolessa, hänen selkäänsä silittäen, kun isi kantoi sinua hautaan. Miten pitkä matka olikaan. Pitkä matka ja pieni arkku.
Veimme haudallesi monta kynttilää ja rakensimme lumiukkoja. Itkin ja kerroin, kuinka sinua kaipaan. Tuntui ihanalta olla lähellä sinua koko perheenä joulua tuomassa. En muuttunut ehjäksi, vaikka sait pikkusiskon. Suru ei loppunutkaan. En lakkaa kaipaamasta. Yksi rakas puuttuu aina. Hyvää joulua enkeleiden maahan lintuseni. Äiti rakastaa sinua.
torstai 23. marraskuuta 2017
Hän on täällä
Raskausaika on onnellisesti ja ohi ja saimme tiistaina syliimme ihmeellisen tytön. Hän osasi tulla meille, omaksemme.
Elämä tuntuu jälleen ihmeelliseltä. Vauva tuntuu tutulta, vaikka raskaus oli pelkoa täynnä. Onneksi kaikki meni hyvin. Olen niin kiitollinen, huojentunut ja onnellinen.
Elämä tuntuu jälleen ihmeelliseltä. Vauva tuntuu tutulta, vaikka raskaus oli pelkoa täynnä. Onneksi kaikki meni hyvin. Olen niin kiitollinen, huojentunut ja onnellinen.
tiistai 14. marraskuuta 2017
Luottamus
Haluaisin kertoa teille raskaudesta ja sen etenemisestä. Haluaisin jakaa jokaisen pelkoni, jokaisen paniikkini, jokaisen kohtaamiseni terveydenhuollon kanssa, jokaisen googlettamani asian. En kuitenkaan osaa ja toisaalta, en tiedä haluanko, että tästä raskaudesta päällimäisenä muistona jää pelko, koska peloissani olen, koko ajan. Pelkään niin monta asiaa ja pelkään niitä niin paljon, etten edes uskalla niitä kirjoittaa. Puhun "tästä raskaudesta" luontevammin kuim vauvasta. Ymmärrän toki, että sisälläni kasvaa uusi ihminen, kuulen hänwn sydämen sykkeensä ja näen hänet ultrassa. Voin ajatella nimeä ja valita vaunuja. Tunnen potkut ja mieskin tuntee. Silti ajatus siitä, että meillä on pian toinen elävä lapsi, tuntuu todella kaukaiselta ja epätodelliselta.
En ole toivonut mitään muuta ja suojelen tätä lasta jokaisella teollani ja käyn tiiviisti seurannassa. Huolehdin ja toivon. Pelko vain varjostaa niin suurena, että luottamuksen rakentaminen käy vain hauraana lankana, silmukka kerrallaan. Se rakentuu hetken, kunnes pelko purkaa kudelmaa taas.
En olisi ikinä uskonut, kuinka vaikeaa pelko on pitää aisoissa ja kuinka lamaannuttavaa se on. Teen kaikkeni, pitääkseni pelon aisoissa, mutta luottamus on näistä kilpakumppaneista usein alakynnessä. Laitoin jääkaapin oveen lapun, jossa lukee, että saamme elävän vauvan 2017. Näen sen siitä päivittäin. Teen hengitysharjoituksia, jossa sisään hengityksellä ajattelen, että raskaus sujuu.hyvin ja uloshengityksellä, että saamme elävän ja terveen vauvan. Ajattelen aktiivisesti, että olen onnellinen tästä raskaudesta ja että rakastun tähän vauvaan päätä pahkaa. Tämä hauras rakennelma yrittää pitää pelon ulkopuolella, mutta jostain raosta se aina tulee ja valtaa tilaa, mustana ja kuristavana.
Onneksi olen saanut mielettömän tiiviin ja upea tuen, jolla olen saanut pidettyä pää parkani jotenkin kasassa.
Saamme pian terveen ja elävän vauvan. Raskaus sujuu loppuun asti hyvin. Kaikki menee hyvin. Luotan siihen.
maanantai 30. lokakuuta 2017
Esikoisen reaktiot
Mietimme toki paljon, miten ja missä vaiheessa kertoisimme esikoiselle, että odotamme vauvaa. Kateus ja pettymys Rauhan kuoleman jälkeen on ollut selvä myös esikoisen reaktioissa. Toivomme miehen kanssa todella paljon, että saisimme tämän vayvan kotiin esikoisenkin vuoksi, sillä esikoisella ei ole kokemusta isoveljeydestä kuin hautausmaalla.
Esikoinen aloitti samat raivo-ja tottelemattomuuskohatukset kuin Rauahan kuoltua, kun emme vielä oleeet kertoneen hänelle. Ajattelimme, että hän vaistoaa, että perheessä on jokin salaisuus, jota hänelle ei kerrota ja siksi häne reagoi niin. Kun lopulta kerroimme, esikoinen oli todella onnellinen. Hän puhui koko ajan siitä, mitä hän tekee vauvan kansssa ja mitä hän opettaa vauvalle. Yksi ensimmäisistä asioista, jonka hän aikoo opettaaa vauvalle on opettaa hänet laulamaan: mun on pakko twerkkaaa, että saisin fyrkkaa. Päiväkodissa esikoinen kertoi heti aamulla ensimmäiselle päiväkotikaverille, jonka näki, että minun äiti ja isi ovat todenneet, että äitin mahassa kasvaa vauva. Joinain iltoina esikoinen on istunut pöydän ääressä ja mittaillut käsillään eri pituuksia ja kertonut miettivänsä, minkä kokoinen se vauva on.
Ei kestänyt kauaakaan, kun esikoinen kysyi, että entä jos tämäkin vauva kuolee. Sanoin, että yleensä vauvat eivät kuole, meille on vain käynyt todella huono tuuri. Hän jatkoi kysymistä, mutta entä jos. Sanon, että olemmme sitten taas todella surullisia, mutta selviydymme kyllä yhdessä. Olen joutunut olemaaan myös muutaman kerran sairaalassa ja kerran sairaalasta tultuani, esikoinen sanoi, että toivottavasti tämä vauva ei ole niin sairas, ettei se voi elää. Selitin, että siksi äiti aina käy sairaalassa, ttä yritetään varmistaa, että vauvalla ja äidillä olisi kaikki hyvin.
Toki vauva on ollut myös uhkialun välineenä. Keran esikoinen sanoi, että jos hän ei saa sitä tai tätä, hän lyö sitä vauvaa ja toisella kertaa, etttä hän ei välitä enää siitä vauvasta, jos joku ei mene hänen mielensä mukaan.
Tässä on monenlaista mietittävää ja uusia kysymyksiä tulee koko ajan. Emme voi vain keskittyä siihen, että meille tulee vauva ja esikoisen valmistamiseen siihen. Olemmehan tehneet sen jo kerran, vaan myös kohtaamaan myös hänen pelkonsa. Onneksi hän on lapsen lailla luottavainen ja tuo valoa ja toivoa odotukseen suunnitelmillaan.
Harmittaa, kun en ole pystynyt keskittymään esikoiseen juurikaan, kaikki ajatukset ovat raskaudessa. Välillä kuitenkin yritän ihan tietoisesti keskittyä painamaan mieleeni, miltä hän näyttä ja kuu
Esikoinen aloitti samat raivo-ja tottelemattomuuskohatukset kuin Rauahan kuoltua, kun emme vielä oleeet kertoneen hänelle. Ajattelimme, että hän vaistoaa, että perheessä on jokin salaisuus, jota hänelle ei kerrota ja siksi häne reagoi niin. Kun lopulta kerroimme, esikoinen oli todella onnellinen. Hän puhui koko ajan siitä, mitä hän tekee vauvan kansssa ja mitä hän opettaa vauvalle. Yksi ensimmäisistä asioista, jonka hän aikoo opettaaa vauvalle on opettaa hänet laulamaan: mun on pakko twerkkaaa, että saisin fyrkkaa. Päiväkodissa esikoinen kertoi heti aamulla ensimmäiselle päiväkotikaverille, jonka näki, että minun äiti ja isi ovat todenneet, että äitin mahassa kasvaa vauva. Joinain iltoina esikoinen on istunut pöydän ääressä ja mittaillut käsillään eri pituuksia ja kertonut miettivänsä, minkä kokoinen se vauva on.
Ei kestänyt kauaakaan, kun esikoinen kysyi, että entä jos tämäkin vauva kuolee. Sanoin, että yleensä vauvat eivät kuole, meille on vain käynyt todella huono tuuri. Hän jatkoi kysymistä, mutta entä jos. Sanon, että olemmme sitten taas todella surullisia, mutta selviydymme kyllä yhdessä. Olen joutunut olemaaan myös muutaman kerran sairaalassa ja kerran sairaalasta tultuani, esikoinen sanoi, että toivottavasti tämä vauva ei ole niin sairas, ettei se voi elää. Selitin, että siksi äiti aina käy sairaalassa, ttä yritetään varmistaa, että vauvalla ja äidillä olisi kaikki hyvin.
Toki vauva on ollut myös uhkialun välineenä. Keran esikoinen sanoi, että jos hän ei saa sitä tai tätä, hän lyö sitä vauvaa ja toisella kertaa, etttä hän ei välitä enää siitä vauvasta, jos joku ei mene hänen mielensä mukaan.
Tässä on monenlaista mietittävää ja uusia kysymyksiä tulee koko ajan. Emme voi vain keskittyä siihen, että meille tulee vauva ja esikoisen valmistamiseen siihen. Olemmehan tehneet sen jo kerran, vaan myös kohtaamaan myös hänen pelkonsa. Onneksi hän on lapsen lailla luottavainen ja tuo valoa ja toivoa odotukseen suunnitelmillaan.
Harmittaa, kun en ole pystynyt keskittymään esikoiseen juurikaan, kaikki ajatukset ovat raskaudessa. Välillä kuitenkin yritän ihan tietoisesti keskittyä painamaan mieleeni, miltä hän näyttä ja kuu
perjantai 13. lokakuuta 2017
Hoitojen tulos
En ole aiemmilla hoitokierroilla tehnyt raskaustestiä kuin vasta uskollisesti sovitus testipäivänä. Nyt en vain millään malttanut odottaa. Tein testin jo viikkoa ennen testipäivää ja testiin piirtyi haalea, vaalea viiva. Tein vielä useamman testin parin päivän välein ja viralliseen testipäivään mennessä viivat vahvistuivat. Olin raskaana.
Olen ollut raskaana nyt jo jonkin aikaa, mutta en ole halunnut aikaisemmin kertoa siitä. Blogin sisältö muuttuu enemmän raskauspainotteikseksi ja pyrin käsittelemään raskauteen liittyviä asioita teemoittain, en niinkään aikajanalla. Raskauden takia blogi on ollut hiljaisempi, kaikki henkinen kapasiteettini on vain mennyt selviytymiseen huolen kanssa. Nyt ajattelen, että ehkä tästä raskaudesta olisi hyvä jäädä jotain muistoja. Kirjoitan niitä teille, voin palata muistoihin blogin avulla.
Lapsen kuolema ei jää blogissa sivuosaan, päin vastoin, raskaus tuo mukanaan paljon käsittelemätöntä surua Rauhan kuolemaan liittyen.
Olen ollut raskaana nyt jo jonkin aikaa, mutta en ole halunnut aikaisemmin kertoa siitä. Blogin sisältö muuttuu enemmän raskauspainotteikseksi ja pyrin käsittelemään raskauteen liittyviä asioita teemoittain, en niinkään aikajanalla. Raskauden takia blogi on ollut hiljaisempi, kaikki henkinen kapasiteettini on vain mennyt selviytymiseen huolen kanssa. Nyt ajattelen, että ehkä tästä raskaudesta olisi hyvä jäädä jotain muistoja. Kirjoitan niitä teille, voin palata muistoihin blogin avulla.
Lapsen kuolema ei jää blogissa sivuosaan, päin vastoin, raskaus tuo mukanaan paljon käsittelemätöntä surua Rauhan kuolemaan liittyen.
perjantai 6. lokakuuta 2017
Tuntematon tyttö
Olen miettinyt lähiaikoina paljon sitä, miten raskasta Rauhan kuolemassa on se, etten tunne häntä lainkaan. En tunne lasta, jota kaipaan päivittäin valtavasi. En tunne häntä, jota rakastan paljon. En ole koskaan saanut katsoa lastani silmiin ja ihastella hänen ainutlaatuista katsettaan.
On vaikeaa, kun ei voi päättää, että tehdään tänään Rauhan lempiruokaa tai viedään haudalle Rauhan suosikkikukkia. Emme voi muistella tekemällä Rauhan lempijuttuja, koska kukaan ei tiedä, mistä Rauha olisi pitänyt. Kaikki on vain meidän mielikuviemme ja arvailujemne varassa.
Esikoinen sanoi, että hänen mielestään Rauha on keltainen ja olen samaa mieltä. Rauha on keltainen. Rauha on pieni tuntematon tyttö taivaalla, jokaisessa keltaisessa auringon säteessä ja tähden tuikkeessa. Vaikken tunne häntä eikä minulla ole hänen elämästään juurikaan muistoja, ajattelen, että hän on joka puolella ja hän saa kauttani tutustua maailmaan. Saan silti joka päivä uuden muiston hänestä, surun säikeenä ja pohjattomana rakkautena arjessani.
On vaikeaa, kun ei voi päättää, että tehdään tänään Rauhan lempiruokaa tai viedään haudalle Rauhan suosikkikukkia. Emme voi muistella tekemällä Rauhan lempijuttuja, koska kukaan ei tiedä, mistä Rauha olisi pitänyt. Kaikki on vain meidän mielikuviemme ja arvailujemne varassa.
Esikoinen sanoi, että hänen mielestään Rauha on keltainen ja olen samaa mieltä. Rauha on keltainen. Rauha on pieni tuntematon tyttö taivaalla, jokaisessa keltaisessa auringon säteessä ja tähden tuikkeessa. Vaikken tunne häntä eikä minulla ole hänen elämästään juurikaan muistoja, ajattelen, että hän on joka puolella ja hän saa kauttani tutustua maailmaan. Saan silti joka päivä uuden muiston hänestä, surun säikeenä ja pohjattomana rakkautena arjessani.
keskiviikko 4. lokakuuta 2017
Hoidoista, jälleen
Verta. Siirrosta ei ehtinyt kulua kuin viikko, kun vuoto alkoi. Eikä kysymys ollut mistään pikku tiputtelusta, vaan kunnon vuodosta. Ei jäänyt epäselväksi, että siirrosta ei alkanut raskautta. Olin ollut niin toiveikas ja tehnyt kaikkeni, joten pettymys oli valtava. Miten kroppani ei voinut toimia? Odotin vielä viralliseen testipäivään ja tuloksena on puhdas negatiivinen. Viiherjuoman juominen päättyi siihen ja join perinteiset kaatokännit ja höystin paskan fiiliksen askillisella tupakkaa ja tuhdilla määrällä valkaistua sokeria eri muodoissa.
Soitin klinikalle ja kerroin testin tuloksen. Piti odottaa yksi kierto, jonka jälkeen voisimme taas yrittää alkion siirtoa. Onneksi pakkasessa oli kaksi alkiota. Kuukaudet ja päivät kuluivat madellen. Joogaan, venyttelin, join vadelmalehtiteetä ja yritin noudattaa sokeritonta ruokavaliota.
Viimein siirtokierto alkoi ja aloitin zumenonit kolmesti päivässä. Minulle oli yllätys, ettei oma hormonitoiminta välttämättä lopu zumenonlääkityksen aikana ja aloin pelkäämään, että niin käy taas. Kierron puolivälissä oli kontrollikäynti lapsettomuusklinikalla. Minulla oli vahvoja ovulaatiotuntemuksia ja ajattelin ettei siirtoon päästä. Yllätys oli suuri, kun lääkäri kertoi, että kaikki on kunnossa ja siirto tehdään muutaman päivän päästä.
Siirtopäivä oli kamala. Klinkalta sanottiin, että sieltä soitetaan, mikäli siirtoon ei päästä. Pelkäsin, että alkio ei selviäisi sulatuksesta. Pelkäsin, ettei se lähtisi jakautumaan. Siirtopäivänä puhelin soi, mutta se olikin ystäväni, joka kysyi, päästäänkö siirtoon ja tarjosi kyytiä sairaalalle. Kuuntelin odotusaulassa mediataatiomusiikkia ja hengittelin. Siirto oli vaikea. Katetri otti kiinni sektioarpeen eikä sitä meinattu saada tarpeeksi syvälle . Lopulta siirto onnistui ja järkyttävän piinaava kahden viikon odotus alkoi jälkeen.
Soitin klinikalle ja kerroin testin tuloksen. Piti odottaa yksi kierto, jonka jälkeen voisimme taas yrittää alkion siirtoa. Onneksi pakkasessa oli kaksi alkiota. Kuukaudet ja päivät kuluivat madellen. Joogaan, venyttelin, join vadelmalehtiteetä ja yritin noudattaa sokeritonta ruokavaliota.
Viimein siirtokierto alkoi ja aloitin zumenonit kolmesti päivässä. Minulle oli yllätys, ettei oma hormonitoiminta välttämättä lopu zumenonlääkityksen aikana ja aloin pelkäämään, että niin käy taas. Kierron puolivälissä oli kontrollikäynti lapsettomuusklinikalla. Minulla oli vahvoja ovulaatiotuntemuksia ja ajattelin ettei siirtoon päästä. Yllätys oli suuri, kun lääkäri kertoi, että kaikki on kunnossa ja siirto tehdään muutaman päivän päästä.
Siirtopäivä oli kamala. Klinkalta sanottiin, että sieltä soitetaan, mikäli siirtoon ei päästä. Pelkäsin, että alkio ei selviäisi sulatuksesta. Pelkäsin, ettei se lähtisi jakautumaan. Siirtopäivänä puhelin soi, mutta se olikin ystäväni, joka kysyi, päästäänkö siirtoon ja tarjosi kyytiä sairaalalle. Kuuntelin odotusaulassa mediataatiomusiikkia ja hengittelin. Siirto oli vaikea. Katetri otti kiinni sektioarpeen eikä sitä meinattu saada tarpeeksi syvälle . Lopulta siirto onnistui ja järkyttävän piinaava kahden viikon odotus alkoi jälkeen.
lauantai 16. syyskuuta 2017
lisää hoitoja
Pääsin tosiaan pistämään. Pistin Menopuria ensin kuusi päivää ja sitten oli kontorilli klinikalla. Kaikki näytti hyvältä. Follikeleja oli tulossa reilusti. Toiselle puolelle 10, toiselle puolelle 12. En ole koskaan kokenut itse hoitoja kovin rankoiksi, koska olen vain halunnut, että saamme lapsen ja olen ollut valmis tekemään mitä vain sen eteen. Nyt pistokset tuntuivat vaikealta. Ikävä Rauhaa kohtaan vaivasi koko ajan ja tuntui edelleen, että eihän minun pitäisi olla tässä tilanteessa jälleen. Ensimmäistä kertaa myös pelkäsin hoitoihin liittyviä komplikaatioita. Olin ensinnäkin todella kipeä ja turvoksissa, enkä muista tällaista oloa aikaisemmista hoidoista lainkaan. Pelkäsin myös munasarjan kiertymistä.
Mikään peloistani ei onneksi käynyt toteen ja kahdentoista pistospäivän jälkeen oli puntkio. Meinasin vielä unohtaa pistää irrotupiikin ja pistin se puoli tuntia myöhässä. Onneksi se ei aiheuttanut mitään ongelmia itse punktioon. Punktio sattui aikaisempiin punktioihin verrrattuna todella paljon. Onneksi nykyisin saa hyvän kipulääkityksen. Esikoisen raskauteen johtavassa punktiossa ei saanut muistaakseni muuta kuin panadolia. Rauhan raskauteen johtanut puktio ei muistaakseni sattunut yhtään, mutta tämä puntio teki kipeää. Puntiosta saatiin 20 follikkelia. Hyperstimulaation riskeistä varoitettiin suuren follikkelimäärän vuoksi. Tuoresiirto tehtäisiin viidentenä päivänä punktiosta. Olin pari päivää puntion jälkeen edelleen todella kipeä. Join vettä ja yritin rauhoittua.
Vihdoin koitti siirtopäivä. Olin todella jännittynyt. Yritin juoda edellisenä päivänä paljon viherjuomia ja vadelmanlehtiteetä, jotta kehoni olisi vaataanottavainen ja emäksinen. Tein ennen siirtoa rentouttavaa kehomeditaatiota ja pidin lämmintä käärettä vatsan päällä.
Itse siirto sujui ongelmitta. Viiden päivän ikäinen hyvälaatuinen alkio siirettiin. Olin toivoa täynnä. Saisimmeko tästä uuden toivon ? Rauhakin sai alkunsa lyhyen kaavan tuoresiirrosta. Pakkaseenkin saimme tällä kertaa kaksi alkiota. Ehkä munasoluni olivat parempi laatuisia kaiken kikkailun ja hörhöilyn vuoksi? Kuka tietää.
Kahden viikon odotus, piinaviikot alkoivat. Täynnä toivoa.
Mikään peloistani ei onneksi käynyt toteen ja kahdentoista pistospäivän jälkeen oli puntkio. Meinasin vielä unohtaa pistää irrotupiikin ja pistin se puoli tuntia myöhässä. Onneksi se ei aiheuttanut mitään ongelmia itse punktioon. Punktio sattui aikaisempiin punktioihin verrrattuna todella paljon. Onneksi nykyisin saa hyvän kipulääkityksen. Esikoisen raskauteen johtavassa punktiossa ei saanut muistaakseni muuta kuin panadolia. Rauhan raskauteen johtanut puktio ei muistaakseni sattunut yhtään, mutta tämä puntio teki kipeää. Puntiosta saatiin 20 follikkelia. Hyperstimulaation riskeistä varoitettiin suuren follikkelimäärän vuoksi. Tuoresiirto tehtäisiin viidentenä päivänä punktiosta. Olin pari päivää puntion jälkeen edelleen todella kipeä. Join vettä ja yritin rauhoittua.
Vihdoin koitti siirtopäivä. Olin todella jännittynyt. Yritin juoda edellisenä päivänä paljon viherjuomia ja vadelmanlehtiteetä, jotta kehoni olisi vaataanottavainen ja emäksinen. Tein ennen siirtoa rentouttavaa kehomeditaatiota ja pidin lämmintä käärettä vatsan päällä.
Itse siirto sujui ongelmitta. Viiden päivän ikäinen hyvälaatuinen alkio siirettiin. Olin toivoa täynnä. Saisimmeko tästä uuden toivon ? Rauhakin sai alkunsa lyhyen kaavan tuoresiirrosta. Pakkaseenkin saimme tällä kertaa kaksi alkiota. Ehkä munasoluni olivat parempi laatuisia kaiken kikkailun ja hörhöilyn vuoksi? Kuka tietää.
Kahden viikon odotus, piinaviikot alkoivat. Täynnä toivoa.
maanantai 28. elokuuta 2017
Hoidot jatkuvat
Olin taas lapsettomuusklinikalla. Arvioimme jälleen, koska pääsisimme aloittamaan kauan odotetun ivf-hoidon. Ja jälleen lääkäri kysyy ultratessa:Niin, olitko siis sumuttanut Synarelaa molempiin sieraimiin? Ja kaksi kertaa päivässä? Kyllä. Kyllä. Kohdun limakalvo oli jälleen paksu ja johtofollikkeli näkyvissä. Purskahdin itkuun jo tutkimuspöydällä. Tämä ei voi olla totta. Lääkäri sanoi, että voisin puhua psykiatrsien sairaanhoitajan kanssa, jos hoidot käyvät minulle liian raskaaksi. Selitin, että ei nämä hoidot käy raskaaksi, vaan tämä koko tilanne. Kuollut lapsi. Jatkuva kokemus epäonnistumisesta. Miksei tämä keho voi toimia? Miksei mikään voi onnistua?
Lääkäri päätyi muuttamaan hoitosuunnitelmaa. Jostain syystä kehoni ei totellut pitkän kaavan vaatimaa hormonitoiminnan alasajoa, joten seuraavaksi hoitoihin päätettiin lähteä lyhyellä kaavalla. Kahden kuukauden sisään aloittaisin kolmannet kuukautiset Primolut valmisteella. Pelkäsin valtavasti lyhyttä kaavaa, jos sen tukoksena olisikin heikkoja alkioita. Tai jos punktio osuisi viikonlopulle. Lannistuneena menin jälleen apteekkiin ostamaan jälleen uudet hormonivalmisteet.
Näiden Primolut-kuukautisen jälkeen menin jälleen klinikalle. Minula oli vahvoja tuntemuksia siitä, että oma hormonitoiminta oisi taas sekaisin ja hoitoihin ei päästäisi. Mutta mitä ihmettä! Lääkäri sanoi, että kaikki näytti olevan hyvin ja pääsisin pistämään. Pistospäiviä tulisi 10-12,jonka jälkeen olisi punktio. Olin jälleen toivoa täynnä. Voisin olla ensi kuussa jo raskaana!
Lääkäri päätyi muuttamaan hoitosuunnitelmaa. Jostain syystä kehoni ei totellut pitkän kaavan vaatimaa hormonitoiminnan alasajoa, joten seuraavaksi hoitoihin päätettiin lähteä lyhyellä kaavalla. Kahden kuukauden sisään aloittaisin kolmannet kuukautiset Primolut valmisteella. Pelkäsin valtavasti lyhyttä kaavaa, jos sen tukoksena olisikin heikkoja alkioita. Tai jos punktio osuisi viikonlopulle. Lannistuneena menin jälleen apteekkiin ostamaan jälleen uudet hormonivalmisteet.
Näiden Primolut-kuukautisen jälkeen menin jälleen klinikalle. Minula oli vahvoja tuntemuksia siitä, että oma hormonitoiminta oisi taas sekaisin ja hoitoihin ei päästäisi. Mutta mitä ihmettä! Lääkäri sanoi, että kaikki näytti olevan hyvin ja pääsisin pistämään. Pistospäiviä tulisi 10-12,jonka jälkeen olisi punktio. Olin jälleen toivoa täynnä. Voisin olla ensi kuussa jo raskaana!
sunnuntai 13. elokuuta 2017
Hoitojen alku
Lopulta tuli se aika, että olimme fyysisesti ja psyykkisesti valmiita aloittamaan lapsettomuushoidot uudelleen. Rauhan raskaudesta pakkaseen ei ollut jäänyt yhtään siirrettävää alkiota, joten ivf-hoidot täytyi aloittaa alusta.
Esikoisen raskaudessa ivf tehtiin pitkällä kaavalla, eli ensin oma hormonitoiminta ajettiin alas ja sitten munasarjoja stimuloitiin pistoksin. Tuloksena oli tuolloin useita alkioita, joista yksi siirrettiin tuoreelta ja kolme pakastettiin. Ensimmäisestä pakastealkion siirrosta alkoi esikoisen raskaus. Loput pakastetut alkiot siirrettiin myöhemmin tuloksetta.
Rauhan raskaudessa ivf-hoito tehtiin lyhyellä kaavalla, jolloin munasarjojen stimulointi ajoitettiin luonnolliseen kiertoon. Yksi alkiot siirrettiin tuoreena ja Rauhan raskaus alkoi. Loput seitsemän alkiota lopettivat kehittymisen jatkoviljelyssä.
Lapsettomuusklinikalla päädyttiin, että hoidot aloitettaan pitkällä kaavalla, sillä minun kohdallani pitkällä kaavalla saatiin laadukkaampia alkioita. Aloitin siis Synarela sumutteet hormonitoiminnan lakkauttamiseksi. Olin onnellinen, saattaisinhan olla seuraavassa kuussa raskaana. Oloni oli myös ristiriitainen. Eihän minun olisi kuulunut enää joutua tulemaan lapsettomuusklinikalle, olinhan jo saanut toisen lapsen.
Sumutin Synarelaa pari viikkoa aamuin ja illoin ja lopulta tuli se päivä, kun pääsin klinikalle kuulemaan, milloin saisin alkaa pistokset. Lääkäri katsoi ultralla ja kysyi: Oletko nyt käyttänyt Synarelaa? Aamuin illoin? Molempiin sieraimiin? Vastasin kaikkeen kyllä. Synarela ei ollut toiminut, kohdun limakalvo oli paksu ja johtofollikkeli kehittymässä. Miten tämä on mahdollista? Eihän näin voi tapahtua? Juuri, kun raskaaksi tulo olisi ollut tärkeintä, hoidot, jotka ovat ennen toimineet hyvin, eivät toimineet. Miksei mikään voinut onnistua?
Lääkäri totesi, että kohtu täytyy tyhjentää. Aloittaisin Primolut kuurin, joka käynnistäisi kuukautiset ja jatkaisin Synarelan sumuttamista koko ajan. Aloitimme hoidot taas nollasta.
maanantai 31. heinäkuuta 2017
Mitä olen tehnyt edistääkseni raskaaksi tuloa?
Yhdessä blogissa (http://enemmankuin9kk.blogspot.fi/2014/08/mita-olet-tehnyt-tullaksesi-raskaaksi.html?m=1) kirjoittaja oli luetellut asioita, joita oli tehnyt tullakseen raskaaksi. Viime vuoteni oli totta kai täynnä surua Rauhasta, mutta samalla myös pakkomielteistä uuden raskauden toivomista. Sektion vuoksi piti odottaa vuosi, että yritys ylipäänsä oli mahdollista. Halusin käyttää ajan niin, että ruumiillinen tomumajani olisi mahdollisimman vastaanottavainen uudelle raskaudelle. Toki Rauhan kuoleman myötä arvoni muuttuivat ja halusin myös satsata puhtaampaan ja terveellisempään elämään, mutta osa muutoksista liittyi myös raskaustoiveen toteuttamiseen. Kerron nyt asiat, joita olen tehnyt edistääkseni raskautta ja myös parantaakseni elämäntapojani.
Osa muutoksista oli pitkäaikaisia, osa vain kokeiluita
-kundaliinijooga, jotta olisin rento ja positiivinen
-meditointi, jotta en stressaisi ja enkä huolehtisi
- siirryin muovisista säilytysrasioista lasisiin, jotta kemikaalikuormani vähenisi
- siirryin luonnonkosmetiikkaan, jotta kemikaalikuormani vähenisi
- samasta syystä siirryin myös luonnollisiin pesuaineisiin
- lopetin sokerin ja gluteenin käytön, jotta munasolujeni laatu paranisi
-vähensin lihan ja maitotuotteiden käyttämistä, jotta elimistöni ei olisi hapan
- lisäsin ruokavalioon ituja ja viherjauheita, jotta elimistöni olisi emäksinen (luin, että emäksisyys, voi auttaa alkion kiinnittymistä)
- kävin vyöhyketerapiassa, akupuntiossa ja kalevalaisella jäsenkorjaajalla ja hierojalla, jotta olisin rennompi ja jotain salaisia lukkoja poistuisi
-lopetin hiusten värjäämisen (se kemikaalikuorma)
- rupesin syömään ubikinon q10, raskausmonivitamiinia, foolihappoa, sinkkiä, magnesiumia, d-vitamiinia, Royal jellyä ja omega 3 (kourallinen päivässä)
-lopetin kahvin juonnin ja siirryin yrttihaudukkeisiin, mm. Vadelmalehtiteetä litrakaupalla
- tein akupunktioon perustuvia kehollisia mielikuvaharjoituksia (EFT tapping), jotta huoleni vähenisivät
-aloin venyttelemään, jotta olisin rento
-rupesin laittamaan puhelimeni kiinni yöksi, jotta en saisi säteilyä
Siinä kai tärkeimmät. Jokunen.
sunnuntai 9. heinäkuuta 2017
Paras ystävä
Olen kirjoittanut ihmissuhteista jonkun verran. Yhdestä ihmissuhteista en ole, sillä se ollut niin kipeä aihe. On toki edelleen, mutta nyt asia on saatu jonkinlaiseen päätökseen.
Paras ystäväni oli raskaana, kun Rauha kuoli. En osannut, enkä halunnut kohdata hänen raskauttaan ja pidin silloin hänen yhteydenpitoaan ja tukeaan riittämättömänä. Ystäväni lapsen syntymä ajoi meidät lopulliseen välirikkoon. En vain halunnut kohdata hänen vauvaansa. Lisäksi minulla oli sellainen kokemus, ettei hän kohdannut minua Rauhan kuoltua. Ei ollut mahdollisuutta näyttää valokuvia, emme käyneet haudalla, emme käyneet läpi tapahtumia uudelleen ja uudelleen, emme keskustelleet elämän tarkoituksesta. Ei minulla ollut voimia pyytää, eikä hän osannut tarjoutua.
Otin häneen yhteyttä nyt vuoden jälkeen ja päädyimme laittamaan ystävyytemme hyllylle.
Olen ollut myös tästä asiasta todella surullinen. Nyt minun maailman rakkaimman Rauhan kuolemasta aiheutuneen surun rinnalle jää myös suru menetetystä ystävyydestä. Syyllisyys, etten osannut paremmin. Mutta myös suru menetetystä yhteisestä tulevaisuudesta. Esikoisella ei ole enää kummia. Minulla ei ole sitä ihmistä, jonka kanssa kasvoin aikuiseksi. Ei ole enää sitä ainoaa ystävää, johon tukeutua täysin ja joka tuntee minut läpikotaisin. Ei ole enää sitä ihmistä, jonka kanssa voisimme vanhoina muistella nuoruuttaamme. Menetin hänetkin. Luovun hänestäkin.
torstai 15. kesäkuuta 2017
Kuolleiden lasten kevätjuhla
Tällä viikolla oli vertaisten kesäjuhla ja ajattelin, että se on Rauhan kevätjuhla. Ei siellä suvivirttä laulettu, eikä todistuksia jaettu. Vaikka jokainen meistä vanhemmista olisi todistuksen ansainnut. Kiitettävä arvosana elämän jatkamisesta julmassa maailmassa. Kiitettävä arvosana lapsen hautaamisesta, vaikkei sellaiseen tilanteeseen pitäisi joutua. Kiitettävä arvosana hengittämisestä.
Kevätjuhlissa oli hauskaa. Toki paljon mieluummin olisi viettänyt kevätjuhlaa kanssasi päiväkodissa tai kerhossa. Mutta tässä tilanteessa, juhlasi olivat parhaat mahdolliset. Sait oman oranssin kynttilän. Sain ajatella sinua arjen kiireessä koko illan ja puhua sinusta. Mielessäni annoin itselleni kympin todistuksen. Olen elänyt ensimmäisen vuoden ilman sinua. Elän edelleen. En musertunutkaan. En saa laulaa juhlissasi koskaan Suvivirttä, ikävä ei koskaan lopu, mutta elän. Elän sittenkin. Se riittää.
Rauha
Kevätjuhlissa oli hauskaa. Toki paljon mieluummin olisi viettänyt kevätjuhlaa kanssasi päiväkodissa tai kerhossa. Mutta tässä tilanteessa, juhlasi olivat parhaat mahdolliset. Sait oman oranssin kynttilän. Sain ajatella sinua arjen kiireessä koko illan ja puhua sinusta. Mielessäni annoin itselleni kympin todistuksen. Olen elänyt ensimmäisen vuoden ilman sinua. Elän edelleen. En musertunutkaan. En saa laulaa juhlissasi koskaan Suvivirttä, ikävä ei koskaan lopu, mutta elän. Elän sittenkin. Se riittää.
Rauha
Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?
Minä kuulen, kuink’ kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou’ot muut.
Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk’ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
Eino Leino
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?
Minä kuulen, kuink’ kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou’ot muut.
Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk’ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
Eino Leino
maanantai 12. kesäkuuta 2017
Rauha, tuu keinumaan!
Olin esikoisen kanssa puistossa ja kuulin, jonkun kutsuvan sinua, rakkaani. Pyysi sinua keinumaan. Hätkähdin. Olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, että kuulin nimesi jollain toisella lapsella. Ethän toki vielä olisi niin iso, että voisit juoksennella puistossa ja mennä halutessasi keinumaan. Sinulle se ei ole mahdollista. Jollekin toiselle Rauhalle on.
Miten erilainen puistoreissu olisikaan ollut, jos sinä olisit ollut kanssamme? Miten erilaista elämämme olisikaan? Nyt saan siitä vain pieniä aavistuksia, kun joku muu huutaa nimeäsi. Onni läikähti minussa, kun kuulin kauniin nimesi, mutta samalla tulin hyvin surulliseksi. Minä en voi koskaan kutsua sinua. Joku toinen saa viettää päivää puistossa oman maailman rakkaimman Rauhan kanssa.
Miten erilainen puistoreissu olisikaan ollut, jos sinä olisit ollut kanssamme? Miten erilaista elämämme olisikaan? Nyt saan siitä vain pieniä aavistuksia, kun joku muu huutaa nimeäsi. Onni läikähti minussa, kun kuulin kauniin nimesi, mutta samalla tulin hyvin surulliseksi. Minä en voi koskaan kutsua sinua. Joku toinen saa viettää päivää puistossa oman maailman rakkaimman Rauhan kanssa.
perjantai 9. kesäkuuta 2017
Mitä kuuluu?
Minusta tuntuu, että minulle ei kuulunut ensimmäiseen vuoteen Rauhan kuoleman jälkeen muuta kuin Rauhan kuolemaa. Toki elämässäni tapahtui muutakin, mutta kaikki tekemiset ja menemiset liittyivät jotenkin Rauhaan. Jatkoin opintoja. Koska en pystynyt olemaan töissäni sen kuormittavuuden vuoksi. Vaihdoin alaa, jota opiskelen. Koska tajusin Rauhan kuoleman myötä, että unelmia täytyy seurata. Kun minulta kysyttiin, mitä kuuluu, kerroin, miten perheemme voi ja mitkä asiat ovat olleet vaikeita Rauhan kuoleman jälkeen. Oikeastaan vuosi elämästäni hautautui pääasiassa surun alle. Kuulumiseni olivat surua ja siihen liittyvää.
Näin jälkikäteen ole huomannut sen, että myös ne ystävyyssuhteet jotka ovat jäljellä, ovat suruni sävyttämiä. Minun kuulumiseni ovat olleet ystävyyssuhteissa pääosassa ja minulla ei ole ollut ystävieni kuulumisista juurikaan käsitystä. Toki niiden ihmisten, joita näkee viikoittain, arkikuulumiset tiedän, mutta syvällisemmät kuulumiset ja voinnit ovat menneet minulta ohi. Harvemmin tapaamien ystävien eroista, sydänsuruista, syntymäpäivistä, haaveista, työstressistä ja asunnon ostoista olen ollut autuaan tietämätön.
Tajuan olleeni paska ystävä. En vain ole kyennyt muuhun. Olen hädin tuskin pystynyt olemaan puoliso miehelleni ja äiti esikoiselle. Ensisijaisesti ole ollut äiti vain Rauhalle. Ymmärrän myös, että ystäväni ovat suojelleet minua kuulumisiltaan. Eivät joko ole halunneet huolestuttaa ja kuormittaa tai ovat pitäneet omia kuulumisiaan vähäpätöisempinä minun kuulumisiini nähden. Nyt alan olemaan siinä kunnossa aidosti, että olen kiinnostunut muiden asioista. Siihen on mennyt yllättävän kauan. Ehkä jonain päivänä pystyn olemaan edes jonkinlainen ystävä.
Näin jälkikäteen ole huomannut sen, että myös ne ystävyyssuhteet jotka ovat jäljellä, ovat suruni sävyttämiä. Minun kuulumiseni ovat olleet ystävyyssuhteissa pääosassa ja minulla ei ole ollut ystävieni kuulumisista juurikaan käsitystä. Toki niiden ihmisten, joita näkee viikoittain, arkikuulumiset tiedän, mutta syvällisemmät kuulumiset ja voinnit ovat menneet minulta ohi. Harvemmin tapaamien ystävien eroista, sydänsuruista, syntymäpäivistä, haaveista, työstressistä ja asunnon ostoista olen ollut autuaan tietämätön.
Tajuan olleeni paska ystävä. En vain ole kyennyt muuhun. Olen hädin tuskin pystynyt olemaan puoliso miehelleni ja äiti esikoiselle. Ensisijaisesti ole ollut äiti vain Rauhalle. Ymmärrän myös, että ystäväni ovat suojelleet minua kuulumisiltaan. Eivät joko ole halunneet huolestuttaa ja kuormittaa tai ovat pitäneet omia kuulumisiaan vähäpätöisempinä minun kuulumisiini nähden. Nyt alan olemaan siinä kunnossa aidosti, että olen kiinnostunut muiden asioista. Siihen on mennyt yllättävän kauan. Ehkä jonain päivänä pystyn olemaan edes jonkinlainen ystävä.
perjantai 2. kesäkuuta 2017
naisen tehtävät
Jos ajatellaan ikiaikaisia ja puhtaasti biologisia naisen tehtäviä, joihin mies ei pysty, niin raskaaksi tulo ja synnyttäminen ovat sellaisia. Minun naiseuteeni on vaikuttanut todella paljon se, etten ole kyennyt tulemaan kotikonstein raskaaksi niin, että raskaus olisi edennyt loppuun asti. Erityisesti ennen esikoisen syntymää, tunsin oloni täysin hyödyttömäksi. Raskaaksi tulohan on niin yksinkertaista, se onnistuu lähes kaikilta ja se on elämän jatkumisen ehto. Miksei se onnistu minulta? Miten voin olla niin totaalisen maho, että en onnistu raskautumaan?
Sitten se synnytys. Esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla. Tämän jälkeen haaveilin luomusynnytyksestä, mutta tuloksena olikin hätäsektio ja lapsen kuolema. Miten on mahdollista, että lapsia on synnytetty saunassa ja puun alla ja autossa ja lapset jäävät henkiin? Mutta keskellä päivää, yhtenä tiistaina, täydellisessä sairaalavalmiudessa, ei onnistu taaskaan luomusynnytys, eikä hätäsektiokaan auta pitämään lasta hengissä. Miten se on mahdollista?
Ajattelin itsekin, että lopulta synnytystavalla ei ole merkitystä, kunhan saan lapsen syliini. Sektiopettymyksen kestää, kun saa lapsen. Mutta en saanut. Kaikki luonnollinen lapsen saamiseen liittyen, oli luonnotonta. Hormonuhoidot, hätäsektio ja lapsen kuolema.
Sitten se synnytys. Esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla. Tämän jälkeen haaveilin luomusynnytyksestä, mutta tuloksena olikin hätäsektio ja lapsen kuolema. Miten on mahdollista, että lapsia on synnytetty saunassa ja puun alla ja autossa ja lapset jäävät henkiin? Mutta keskellä päivää, yhtenä tiistaina, täydellisessä sairaalavalmiudessa, ei onnistu taaskaan luomusynnytys, eikä hätäsektiokaan auta pitämään lasta hengissä. Miten se on mahdollista?
Ajattelin itsekin, että lopulta synnytystavalla ei ole merkitystä, kunhan saan lapsen syliini. Sektiopettymyksen kestää, kun saa lapsen. Mutta en saanut. Kaikki luonnollinen lapsen saamiseen liittyen, oli luonnotonta. Hormonuhoidot, hätäsektio ja lapsen kuolema.
sunnuntai 28. toukokuuta 2017
Ulkopuolinen omassa perheessä
Kun Rauha kuoli, hän oli minulle pitkään tärkein ihminen. Olin ensisijaisesti vain Rauhan äiti, ajattelin häntä taukoamatta ja surin. Mieleeni ei mahtunut mitään muuta. Mies pyöritti arjen toimintaa ja touhusi esikoisen kanssa. Minä vain tuijotin eteeni näkemättömin silmin ja itkin, mutta mies leikki, nauroi ja riehui esikoisen kanssa.
Kun kesä tuli, olimme esikoisen kanssa kaksi kuukautta lomalla päiväkodista ja töistä. Mies teki pitkiä työpäiviä ja ajattelin, että esikoinen saa nyt vähän äitiä takaisin. Kuitenkin olin koko ajan väsynyt ja surullinen, olihan Rauhan kuolemasta vasta neljä kuukautta.
Kun arki taas kesän jälkeen jatkui, mies jatkoi esikoisen kanssa puuhastelua ja minä uppoduin kotitöihin. Laitoin ruokaa ja leivoin, enkä osallistunut muun perheen puuhiin. En osannut, enkä halunnut leikkiä. Tuudittauduin siihen, että minä en ole ihminen, joka leikkii lapsen kanssa, vaan teen muita juttuja. Ehkä en sitten lopulta tehnytkään. Hautauduin omiin hommiini ja ajtuksiini ja samalla muutuin ulkopuoliseksi omassa perheessäni.
Kuvittelin, että olen jo samanlainen kuin ennen, mutta huomasinkin, että esikoinen kääntyy ensisijiasesti miehen puoleen. Esikoinen ei ilahtunut, kun hain häntä päiväkodista, vaan rupesi itkemään ja juoksi karkuun. Kun yritin leikkiä, esikoinen ei halunnut, että tuöen mukaan. Hän ei halunnut, että minä luen iltasatua. Hän halusi isin. Ihan kuin olisimme taas olleet samassa tilanteessa, kun Rauha kuoli.
Minua on lohdutettu sillä, että ainakin lapsi saa kokemuksen minulta siitä, millaista on olla syvästi surullinen ja nousta surusta. Ainakin hän oppii, että erilaisia tunteita on. En minä olisi halunnut ensisijaisesti sellaista oppia lapselleni antaa. Olisin halunnut, että hänellä on naurava ja iloinen äiti. Olisin halunnut, että hänellä on huoleton lapsuus. En olisi halunnut tuntea, että ajoittain en kuulu perheeseeni, vaan kuulun yhteen vain kuolleen tyttäreni kanssa.
Kun kesä tuli, olimme esikoisen kanssa kaksi kuukautta lomalla päiväkodista ja töistä. Mies teki pitkiä työpäiviä ja ajattelin, että esikoinen saa nyt vähän äitiä takaisin. Kuitenkin olin koko ajan väsynyt ja surullinen, olihan Rauhan kuolemasta vasta neljä kuukautta.
Kun arki taas kesän jälkeen jatkui, mies jatkoi esikoisen kanssa puuhastelua ja minä uppoduin kotitöihin. Laitoin ruokaa ja leivoin, enkä osallistunut muun perheen puuhiin. En osannut, enkä halunnut leikkiä. Tuudittauduin siihen, että minä en ole ihminen, joka leikkii lapsen kanssa, vaan teen muita juttuja. Ehkä en sitten lopulta tehnytkään. Hautauduin omiin hommiini ja ajtuksiini ja samalla muutuin ulkopuoliseksi omassa perheessäni.
Kuvittelin, että olen jo samanlainen kuin ennen, mutta huomasinkin, että esikoinen kääntyy ensisijiasesti miehen puoleen. Esikoinen ei ilahtunut, kun hain häntä päiväkodista, vaan rupesi itkemään ja juoksi karkuun. Kun yritin leikkiä, esikoinen ei halunnut, että tuöen mukaan. Hän ei halunnut, että minä luen iltasatua. Hän halusi isin. Ihan kuin olisimme taas olleet samassa tilanteessa, kun Rauha kuoli.
Minua on lohdutettu sillä, että ainakin lapsi saa kokemuksen minulta siitä, millaista on olla syvästi surullinen ja nousta surusta. Ainakin hän oppii, että erilaisia tunteita on. En minä olisi halunnut ensisijaisesti sellaista oppia lapselleni antaa. Olisin halunnut, että hänellä on naurava ja iloinen äiti. Olisin halunnut, että hänellä on huoleton lapsuus. En olisi halunnut tuntea, että ajoittain en kuulu perheeseeni, vaan kuulun yhteen vain kuolleen tyttäreni kanssa.
torstai 18. toukokuuta 2017
Veroilmoitus
Miten yllättävässä paikassa tulitkaan tervetimään minua arjessani! Veroilmoituksessani luki alaikäisten lasten lukumäärä 2. Tulin siitä niin onnelliseksi. Minulla on hyvin pienen hetken ollut kaksi alaikäistä lasta huollettavana ja siitä on jäänyt merkintä noinkin jähmeään koneistoon kuin verotietoihin.
On niin uskomattoman ihanaa, kun tuollaisissa yllättävissä yhteyksissä kohtaan sinut pikkuiseni. Vaikka veroilmoituksen mukaan minulle tuli maksettavaksi mätkyjä huikea summa, se ei haitannut niin paljon, kun sinäkin olit mainittuna siellä.
Kun lapsi kuolee, hänestä puhutaan harvemmin. Varsinkin, jos kyseessä on vauva, joka ei ole ehtinyt konkretisoitumaan perheen ulkopuolisille jäsenille, lapsesta puhutaan todella vähän. Vaikkei minulla enää ole niin pakottavaa puhumisen tarvetta, minulle on tärkeää pitää Rauha osana meidän perheemme arkea aktiivisesti. Kun lapsi mainitaan, etenkin yllättävissä yhteyksissä, minussa läikähtää lämpö. Olet ollut olemassa muillekin. Muutkin muistavat.
On niin uskomattoman ihanaa, kun tuollaisissa yllättävissä yhteyksissä kohtaan sinut pikkuiseni. Vaikka veroilmoituksen mukaan minulle tuli maksettavaksi mätkyjä huikea summa, se ei haitannut niin paljon, kun sinäkin olit mainittuna siellä.
Kun lapsi kuolee, hänestä puhutaan harvemmin. Varsinkin, jos kyseessä on vauva, joka ei ole ehtinyt konkretisoitumaan perheen ulkopuolisille jäsenille, lapsesta puhutaan todella vähän. Vaikkei minulla enää ole niin pakottavaa puhumisen tarvetta, minulle on tärkeää pitää Rauha osana meidän perheemme arkea aktiivisesti. Kun lapsi mainitaan, etenkin yllättävissä yhteyksissä, minussa läikähtää lämpö. Olet ollut olemassa muillekin. Muutkin muistavat.
perjantai 12. toukokuuta 2017
Äitienpäivä
Äitienpäivä on minulle ja varmasti monelle muullekin lapsensa menettäneelle äidille ristiriitainen päivä. Toki itse olen siinä mielessä onnekas, että olen saanut viettää kolme äitienpäivää ennen Rauhan kuolemaa esikoisen syntymän jälkeen. Kolme äitienpäivä, jolloin ei käyty haudalla, eikä eletty tätä todellisuutta, jossa meidän lapsemme on kuollut.
Vaikka juhlittavaa on, olenhan saanut kaksi lasta, tuntuu äitienpäivä silti Rauhan kuoleman jälkeen ontolta. Onneksi saan toteuttaa vanhemmuutta muuallakin kuin hautausmaalla, mutta kiitollisuus siitä ei poista surua, jonka Rauhan kuolema minuun on jättänyt. Kaikki jäi kesken.
Vaikka liput liehuvat äitien kunniaksi, muista silti sitä lasta, jota en voi halata, lohduttaa ja suukottaa pipiä pois. Vaikka esikoinen on kotona, tuntuu se, että en voi toteuttaa vanhemmuutta Rauhallae niinkuin haluan, todella kipeältä. Minusta tuntuu, että Rauhasta päinvastoin on tullut minun lohduttajani. Kun elämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta tai ihmiset eivät ymmärrä, menen usein haudalle. Rauha ei tuomitse. Haudalla on hiljaisuus ja siellä minä riitän. Riitän Rauhalle.
Vaikka juhlittavaa on, olenhan saanut kaksi lasta, tuntuu äitienpäivä silti Rauhan kuoleman jälkeen ontolta. Onneksi saan toteuttaa vanhemmuutta muuallakin kuin hautausmaalla, mutta kiitollisuus siitä ei poista surua, jonka Rauhan kuolema minuun on jättänyt. Kaikki jäi kesken.
Vaikka liput liehuvat äitien kunniaksi, muista silti sitä lasta, jota en voi halata, lohduttaa ja suukottaa pipiä pois. Vaikka esikoinen on kotona, tuntuu se, että en voi toteuttaa vanhemmuutta Rauhallae niinkuin haluan, todella kipeältä. Minusta tuntuu, että Rauhasta päinvastoin on tullut minun lohduttajani. Kun elämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta tai ihmiset eivät ymmärrä, menen usein haudalle. Rauha ei tuomitse. Haudalla on hiljaisuus ja siellä minä riitän. Riitän Rauhalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)